Näissä 15 maassa ei ole raportoitu yhtään koronatapausta

Listalta löytyy korona-sanankin kieltänyt Turkmenistan.

Koronavirus on levinnyt laajasti ympäri maailmaa ja vahvistettuja tapauksia on todettu jo noin 2,5 miljoonaa. Maailmassa on kuitenkin toistaiseksi 15 maata, joissa virusta ei ainakaan virallisesti ole havaittu lainkaan.

Deutsche Welle listaa maat alta löytyvällä videolla.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Aasiassa virusta ei väitetysti ole Pohjois-Koreassa, Turkmenistanissa ja Tadzikistanissa. Afrikassa yhtäkään tapausta ei ole raportoitu Komoreilla eikä Lesothossa. Myös kymmenen Tyynenmeren saarivaltioita on toistaiseksi virallisten lukujen valossa säästynyt virukselta.

Tietoihin on ainakin muiden kuin saarivaltioiden kohdalla syytä suhtautua vahvalla epäilyksellä.

Esimerkiksi Turkmenistanissa viruksen olemassaolo on pitkälti jätetty huomiotta. Mediassa laajalle levinneiden väitteiden mukaan maa olisi jopa kieltänyt koronavirus-sanan ja maskien julkisen käytön. Eurasianetin mukaan väite sanakiellosta ei kuitenkaan näytä pitävän paikkaansa. Autoritäärisen maan hallinnon todetaan kuitenkin joka tapauksessa reagoineen virukseen lähinnä ”työntämällä pään hiekkaan”.

Tadzikistanin kohdalla virus näkyy niin taloudessa kuin katukuvassakin. Radio Free Europen mukaan monet käyttävät maskeja, ulkomailta tulevia on pantu karanteeniin ja työttömyys on pahentunut, kun siirtotyöläiset eivät ole päässeet töihin Venäjälle. Joitakin otettuja näytteitä on lähetetty ilmeisesti tutkittavaksi Britanniaan ja Venäjälle, mutta toistaiseksi yhtäkään tapausta ei vielä virallisesti ole. RFE kertoo joidenkin paikallisten epäilevän viranomaisten väitteitä.

Poimintoja videosisällöistämme

Kenties suurin kysymysmerkki on koronapandemian vuoksi tavallistakin tiukemmin sulkeutunut Pohjois-Korea. Eristäytynyt diktatuuri on väittänyt julkisesti kyenneensä estämään viruksen leviämisen maahan. Tätä on epäilty. Tautia on todettu kaikissa sen rajanaapureissa. New York Timesin mukaan Pohjois-Korea on myös pyytänyt kansainväliseltä yhteisöltä esimerkiksi testaamiseen tarvittavia varusteita.

Joidenkin mukaan tapauksia ei ole, koska testejä ei yksinkertaisesti kyetä tekemään. Toiset taas syyttävät viranomaisia peittelystä.

– Väite siitä, ettei tapauksia ole ollenkaan, on täyttä puppua, Pohjois-Korean loikkareiden yhdistystä Etelä-Korean Soulissa johtava Seo Jae-pyoung sanoi NYTimesille.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän kertoi kuulleensa pohjoiskorealaiselta kontaktiltaan esimerkiksi kolmihenkisen perheen ja iäkkään pariskunnan menehtyneen koronaan maan itärannikolla sijaitsevassa Chongjinissa maaliskuun puolivälissä.

– Viimeinen asia, jota pohjoisessa halutaan on yhteiskunnallinen kaaos, joka syntyisi, kun pohjoiskorealaiset tajuavat, että ihmisiä kuolee epidemiaan vailla parannuskeinoa, Sae sanoi.

Mainos