Näitä virheitä kiinteistövälittäjät tekevät eniten

Asuntokauppariidoista on tehty selvitys.

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto on teettänyt selvityksen kuluttajien ja välitystoimistojen välisistä asuntokauppariidoista.

Suomessa tehdään vuosittain yhteensä noin 100 000 asuntokauppaa. Selvityksessä käytiin läpi kuusisataa tuomioistuimen ulkopuolella ratkaistua kuluttajariitaa, joista lopulliseen analyysiin päätyi 344 tapausta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kalleimpia tiedonantovirheitä olivat selvityksen mukaan pinta-alatietoon liittyvät virheet, keskimäärin 15 000 euroa tapausta kohden, korkein 70 000 euroa, ja kaavoitukseen liittyvät virheet, keskimäärin 12 000 euroa tapausta kohden, korkein 20 000 euroa.

Toiseksi eniten virheitä oli toimeksiantosopimuksissa. Pääosa tapauksista koski välittämistä ilman voimassaolevaa toimeksiantosopimusta.

Tapauksissa nousivat esiin myös puutteelliset selostusliitteet. Liitettä ei oltu täytetty lainkaan, tai se oli allekirjoittamaton.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Viisaskin menee välillä vipuun ja silloin syntyy virheitä. Kaikkien välittäjien kannattaa seurata päivittyvää Hyvän välitystavan ohjetta, että pysyy ajan tasalla muutoksista, Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Annukka Mickelsson kommentoi tiedotteessa.

Mahdollisen virheen sattuessa välitysliike vastaa kuluttajariitalautakunnan suosittelemasta vahingonkorvauksesta tai palkkion palauttamisesta. Liitto muistuttaa, ettö yksityisten välisessä asuntokaupassa tätä turvaa ei synny.

Selvityksessä käsitellyistä tapauksista 174 oli Kuluttajariitalautakunnasta, 140 Aluehallintovirastoista ja 30 Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n eettisestä valiokunnasta. Vanhimmat tapaukset olivat vuodelta 2009 ja uusimmat vuodelta 2020.

Mainos