Nykyisen hallituksen asenne tieteelliseen tutkimukseen on väheksyvä ja mielikuvitukseton. Näkemys maamme tieteen kehityksen lähihistoriasta on hyvin ohut. Hallitus ei tunnu tietävän, että Suomi pystyi investoimaan uutta rahoitusta tieteeseen 30 vuotta sitten laman aikana, ja Suomen tiedepolitikka kiinnosti niin tiede- kuin elinkeinoelämää EU:ssa. Suomi oli tiedepolitiikan mallimaa.
Toisin on nyt. Hallitus päätti alentaa strategisen tutkimusrahoituksen valtuutta pysyvästi 25 milj. euroa vuodesta 2023 lähtien ja Suomen Akatemian tutkimushankkeiden myöntämisvaltuutta 10 milj. euroa. Hallituksen päätös osoittaa suuren ristiriidan sanojen ja tekojen välillä ja johtaa tieteellisen tutkimuksen taantumaan.
Mielestämme Suomi tarvitsee selkeää panostusta menestymisemme perusteisiin. Erityisen tärkeää tämä on juuri nyt, kun monet indikaattorit osoittavat nousukauden olevan tulossa. Suomi pärjää vain osaamisella (koulutus ja tieteellinen tutkimus) ja innovaatioilla.
Huippuosaaminen, joka perustuu korkeatasoiseen perus- ja soveltavaan tutkimukseen sekä tiedeperusteiseen koulutukseen, on Suomen arvokkain ”luonnonvara”. Sen kautta syntyvät uudet innovaatiot ja työpaikat ja niihin perustuu hyvinvointivaltiomme olemassaolo. Huippuosaaminen ei kuitenkaan synny ilmaiseksi, vaan vaatii pitkäjänteistä tieteen ja tiedepohjaisen koulutuksen rahoittamista erittäin kovan kansainvälisen kilpailun paineessa. Mutta Suomen hallitus päätti leikata tulevaisuuden panostusta.
Päätös vie pohjan hallitusohjelman tavoitteelta nostaa vuoteen 2030 mennessä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen osuuden 4%:iin BKT:sta, jota se oli lamavuosina. Se vie myös pohjaa hallituksen tavoitteelta nostaa korkeakoulutettujen nuorten aikuisten määrä 50%:iin ikäluokasta vuoteen 2030 mennessä ja kertoo, että hallitusta ei kiinnosta nuorten tutkijoiden tulevaisuus.
Tieteellistä kansakunnan hyvää tuottavaa tutkimusta ei ole ilman tutkijoita, joista merkittävä osa on pätkätyöntekijöitä. Osaaminen ei synny hetkessä. Suomen Akatemian tutkimushankkeiden myöntövaltuuden leikkaus lopettaa jopa satojen tutkijoiden työn. Työttömyys johtaa hakeutumiseen muihin tehtäviin ja Suomen houkuttelevuus tiedemaana sammuu.
Hallituksen suunnitelma kasvattaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen neljän prosentin tasolle bruttokansantuotteesta rakentuu paljolti toivoon siitä, että yksityinen sektori eli yritykset lisäävät panostustaan merkittävästi. Yksityisen sektorin panostukset tavoittelevat yleensä huomattavasti lyhyemmän tähtäimen tuottoja ja hyötyjä kuin perustutkimus.
Oikea vaihtoehto 35 milj. euron leikkaukselle tieteestä olisi tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen lisääminen. Korkeaan teknologiaan perustuvien vientituotteiden kehittäminen ja valmistaminen edellyttävät koulutukseen ja tieteeseen panostamista. Näin tehtiin, kun Suomesta tuli elektroniikkateollisuuden mallimaa lamavuosina. Kilpaillun tutkimusrahoituksen lisäksi on varmistettava, että yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen taso ylläpidetään ja tulevat koulutuspaikkojen lisäykset huomioidaan täysimääräisesti rahoituksessa.
Suomalainen tutkimus kytkeytyy saumattomasti elinikäiseen oppimiseen, ja sen tuloksia hyödynnetään monipuolisesti käytännön työssä. Koulutus- ja tutkimusorganisaatiot luovat yhteistyössä uusia toimintatapoja, uudistavat osaamista ja elinkeinorakennetta valtakunnallisesti ja alueellisesti tiiviissä yhteistyössä työelämän ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Tutkimus lisää koulutusjärjestelmämme ennakoitavuutta, reagointikyvykkyyttä sekä vuorovaikutusta organisaatioiden välillä. Yhteiskunta kehittyy ja syntyy hyvinvointia kaikille.
Koronapandemia on kansantajuistanut, kuinka tärkeää on panostaa tieteeseen. Suomen pitää varmistaa paikkansa tieteen eturintamassa ja eräillä tieteenaloilla jopa kansainvälisessä kärjessä. Siihen odotamme nyt laajaa tukea päättäjiltä. Tätä mahdollisuutta ei saa menettää.
Pirkko Vihko, professori
Seppo Parkkila, professori
Hannu Rantanen, professori
Tarja Lang, tutkimuspäällikkö
Kirsi Siira, Kokoomuksen sivistyspolitiikan verkoston puheenjohtaja