Aalto-yliopiston taloustieteen professori Otto Toivanen ehdotti Ylellä mallia, jossa hoidoista päättävä henkilökunta, kuten lääkärit ja sairaanhoitajat, pidettäisiin julkisen sektorin palveluksessa eli maakunnan palkkalistoilla. Lääkäri antaisi asiakkaalle palvelusetelin hoitoa varten, ja asiakas voisi itse valita, hoidattaako hän vaivansa julkisella vai yksityisellä palveluntarjoajalla.
Vihreiden entinen puheenjohtaja Ville Niinistö ehti jo ilmoittaa kannattavansa Aalto-yliopiston työryhmän ehdotusta palvelusetelistä. Myös valtiosääntöoikeuden asiantuntija, professori Juha Lavapuro antoi tukensa ehdotukselle.
Aalto-yliopiston Toivanen otti esimerkiksi palvelusetelillä hankittavista hoitotoimenpiteistä korvien tähystyksen, olkapääleikkauksen ja fysioterapiakäynnit. Epäselväksi jäi, annettaisiinko palveluseteleitä vain tarkkaan määriteltyihin toimenpiteisiin, joita ei ole välttämätöntä suorittaa heti.
Entä miten hoidettaisiin seurantaa ja tarkkailua vaativat sairaudet? Kuka ottaisi potilaasta vastuun ja huolehtisi hänestä kokonaisuutena?
Jos professorin ajatuksena on, että kaikki yleislääkärin käynnit hoidettaisiin julkisella puolella, herää kysymys, mistä maakuntien palkkalistoille saadaan riittävästi lääkäreitä? Hoidon tarpeen arvioivan ammattilaisen pitää olla kokenut, ja erikoisalojen konsultaatiotakin tarvitaan. Hyvin oletettavaa on, että lääkäreistä olisi julkisella puolella pulaa. Ihmiset joutuisivat odottamaan pääsyä yleislääkärille ja todennäköisesti ne, joilla on maksukykyä, hakeutuisivat yksityiselle puolelle.
Sama koskisi ilmeisesti myös hammaslääkäreitä. Nykyisinhän esimerkiksi Helsingissä toimitaan jo siten, että terveyskeskuksessa hammaslääkäri tutkii potilaan suun, toteaa hoidon tarpeen ja lähettää potilaan palvelusetelin kanssa hoidattamaan hampaansa yksityiselle puolelle. Kokonaisvaltaisesti potilasta ei tässä järjestelyssä hoida kukaan.
Jos taas professorin ehdotus tarkoittaisi sitä, että vasta toinen ammattihenkilö tutkisi potilaan kurkun ja katsoisi korvat tai määräisi lääkkeet, tämä olisi potilaan juoksuttamista, kaikkien ajan tuhlaamista ja kustannuksia lisäävää.
Valinnanvapaus saattaa rajoittua julkisiin sote-keskuksiin
Perustuslakivaliokunnan kaatamassa valinnanvapausmallissa tarkoituksena oli ottaa myös yksityiset lääkärit mukaan julkiseen palvelujärjestelmään.
Valinnanvapauden perusajatuksena oli, että asiakas saa valita listautuuko hän julkisen, yksityisen tai kolmannen sektori ylläpitämään hoitopaikkaan potilaaksi. Palvelun hinta olisi ollut asiakkaalle yksityisellä ja julkisella puolella sama. Yritykset, järjestöt ja säätiöt olisivat voineet listautua palveluntuottajiksi, jos ne täyttävät kriteerit, eikä niiden olisi tarvinnut osallistua kilpailutuksiin.
Perustuslakivaliokunta linjasi kesäkuun lopussa, että esitetty valinnanvapausmalli ei ollut perustuslain mukainen.
Perustuslakivaliokunnan tulkinnan mukaan maakunta voi hankkia yksityiseltä palveluntuottajalta vain laissa tarkoin määriteltyjä ja ministeriössä hinnoiteltuja palveluja alihankintana, asiakassetelillä tai henkilökohtaisella budjetilla.
Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee sanoi Verkkouutisille viikonloppuna, että yksityisten palveluntuottajien toimintamahdollisuudet ovat perustuslakivaliokunnan lausunnon myötä kaventuneet selvästi siitä, mitä ne olivat hallituksen valinnanvapauslakiesityksessä. Maakunnan omalle tuotannolle on annettu aiempaa selvästi suurempi toimivalta, eivätkä julkiset ja yksityiset tuottajat ole enää kilpailuoikeudellisesti yhdenvertaisia valinnanvapauspalvelujen osalta.
Kansliapäällikön mukaan virkamiehet harkitsevat nyt yhtenä vaihtoehtona jatkovalmisteluun mallia, joka ei pohjaudu sote-keskuksiin, vaan jossa monituottajuus on julkisen sote-keskuksen sisällä. Tämä tarkoittanee sitä, että asiakas ei voisikaan valita julkista, yksityistä tai kolmannen sektori ylläpitämää sote-keskusta, vaan valinnanvapaus rajoittuisi julkisiin sote-keskuksiin, kuten nykyisinkin.
Valinnanvapaus voisi siis toteutua juuri siten, kuin Aalto-yliopiston professori hahmotteli: asiakas kävisi julkisella puolella lääkärillä, joka antaisi asiakkaalle palvelusetelin jatkohoitoon. Koska perustuslakivaliokunnan mukaan yksityisiltä palveluntuottajilta voidaan hankkia vain laissa tarkasti määriteltyjä ja ministeriön hinnoittelemia palveluita, todennäköisesti yksityisiltä hankittaisiin vain tarkoin määriteltävissä olevia palveluita, kuten leikkauksia tai fysioterapiaa.
Jos julkinen sektori ei kykene tarjoamaan riittävän nopeasti lääkäriaikoja, moni saattaa turvautua yksityiseen vakuutukseen. Kansliapäällikkö Sillanaukee piti kauhuskenaariona sitä, että Suomeen tulisi järjestelmä, jossa on sekä julkisen että vakuutuspohjaisen järjestelmän huonot puolet.
Hallituksen kannattaisi harkita mieluummin julkisen sairausvakuutusjärjestelmän kehittämistä.
Kela-korvaukset kannattaisi säilyttää
Nykyisin Kela korvaa asiakkaalle osan yksityisen terveydenhoidon kustannuksista. Korvaus on vaatimaton, sillä istuva hallitus on leikannut korvauksia tuntuvasti. Kela-korvauksista on ollut tarkoitus luopua kokonaan sote-uudistuksen myötä.
Tilanteessa, jossa sote-uudistusta joudutaan perustuslakivaliokunnan lausunnon jälkeen rakentamaan pitkälti julkisen toimijan varaan, kannattaisi pohtia Kela-korvausten säilyttämistä ja korvaustason nostamista, jotta yksityisten palveluiden käytöstä tulisi asiakkaalle houkutteleva vaihtoehto. Se mahdollistaisi monituottajuuden ja asiakkaan aidon valinnanvapauden. Korvausten tasoa säätelemällä voitaisiin lisätä tai vähentää yksityisten palveluiden käyttöä tarpeen mukaan.
Monet ovat valmiita käyttämään yksityisiä lääkärinpalveluja, vaikka niistä joutuukin maksamaan ison osan itse, kunhan niistä korvataan edes osa. Samalla paine julkisella puolella helpottuu ja niiden, joilla ei ole varaa tai halua maksaa yksityisistä palveluista, hoitoon pääsy julkisella puolella nopeutuu.
Palkansaajat ja yrittäjät maksavat jo sairausvakuutusmaksua ansiotuloistaan. Parasta julkisessa sairausvakuutusjärjestelmässä on, että se on jo olemassa. Ei tarvitse päättää kuin sen säilyttämisestä ja kehittää siitä vaihtoehto, jonka kanssa yksityiset vakuutuksenantajat joutuisivat kilpailemaan.
Kela-korvausten tason nostaminen hillitsisi todennäköisesti yksityisten sairausvakuutusten ottamista. Samalla julkisen terveydenhuollon kehittämiseen jäisi sitä enemmän varoja, mitä useammat potilaat käyttäisivät yksityisiä palveluita ja maksaisivat osan hoidostaan itse.
Jos taas ihmiset joutuvat hankkimaan palvelunsa yksityisesti ja maksamaan ne kokonaan itse, halua rahoittaa lisäksi julkista järjestelmää verojen kautta tuskin kovin pitkään löytyy.