Kun 1950-luvulta alkaen asteittain syventyneen Euroopan integraation tuloksena muodostui 1990-luvun alussa Euroopan unioni, sen jäsenvaltiot luovuttivat vapaaehtoisesti osan toimivallastaan ylikansallisille päätöksentekoelimille. Siten ajateltiin saavutettavan merkittävämpiä taloudellisia ja poliittisia tuloksia, kuin mihin mikään jäsenmaista olisi voinut yksin yltää.
Aikakautta luonnehti arvostettua brittiläistä Chatham House -ajatushautomoa johtavan tohtori Robin Niblettin mukaan uuden eurooppalaisen, leimallisesti antinationalistisen identiteetin nousu. Sittemmin mielialat ovat kuitenkin kääntyneet radikaalisti toisenlaisiksi.
– Globalisaation epäonnistuminen voittojensa oikeudenmukaisessa jakamisessa viimeisten 30 vuoden aikana on synnyttänyt suuttumuksen aallon niitä poliitikkoja ja poliittisia puolueita kohtaan, jotka ovat globalisaatiota edistäneet, Niblett sanoo Chatham Housen julkaisemassa artikkelissa.
Kautta ihmiskunnan historian vallinneet myytit ja kansalliset identiteetit ovat osoittaneet olevansa edelleen voimissaan.
– Historiallisten faktojen, myyttien, loukkausten ja koettujen vääryyksien pyörre on nyt sosiaalisen median äärimmilleen virittämä tavoilla, jotka saattavat estää poliittisia johtajia palauttamasta kontrollia narratiivista ja myöhemmin myöskään poliittisesta linjasta omiin käsiinsä, Niblett arvioi.
Syveneekö kahtiajako?
Läntisissä yhteiskunnissa saattaa Niblettin mukaan olla käynnissä poliittinen kahtiajako niihin, jotka suhtautuvat edelleen avoimesti globalisaation tarjoamiin mahdollisuuksiin, ja niihin, jotka vannovat protektionismin ja kansallisen omavaraisuuden vahvistamisen nimiin.
– Tällainen uusi polarisaatio ei johda uuteen poliittisen vakauden kauteen. Jos myytit ovat puhtaasti nostalgisia, ne pettävät seuraajansa. Jos taas kansallisen identiteetin tunne rapautuu, voi osoittautua mahdottomaksi ylläpitää monenkeskisen yhteistyön demokraattista hyväksyttävyyttä, Niblett sanoo.
Venäjän ja Kiinan kaltaiset itsevaltaiset maat ovat hänen mukaansa yhtä monimutkaisten haasteiden edessä.
– Kansalliset myytit ovat olennaisia niiden epädemokraattisten yhteiskuntajärjestelmien legitimoimiseksi, hän toteaa.
Esimerkiksi Kiina ja Singapore ovat toistaiseksi kyenneet tarjoamaan kansalaisilleen turvallisuutta sekä taloudellista ja sosiaalista edistystä, jolloin myyteistä on ollut niille hyötyä.
– Jos siinä epäonnistutaan, kuten Venäjällä on tapahtunut, hallitusten kiusaus palata toiseuden käsitteeseen ja syyttää ulkoisia voimia voi muodostua vastustamattomaksi ja jopa juurtua, koska demokraattista polkua johonkin muuhun ei ole. Tuloksena voi olla peitetty tai avoin konflikti, Niblett arvioi.
Hän maalaa tulevaisuuden uhkaskenaarion, jossa Kiinassa tapahtuu talouden rakenteellinen hidastuminen, Yhdysvalloissa samaan aikaan poliittisen kentän perusteellinen murros ja Euroopassa käpertyminen sisäänpäin.
– Sellaisena hetkenä kaikilla osapuolilla on vahva houkutus hyödyntää nationalismia kansan ja poliittisen vallan mobilisoimiseksi. Seuraukset olisivat ennakoimattoman vaarallisia, hän varoittaa.
Vaikka nationalismin nousuun sisältyy ilmeisiä riskejä, niihin ei Niblettin mielestä voi eikä pidä vastata kansallisia identiteettejä häivyttämällä, vaan vahvistamalla kansalaistensa aitoa ja merkityksellistä osallisuutta yhteiskunnallisissa prosesseissa.