Naton Baltian ilmavalvontaa Liettuan Siauliaista suorittava Belgian ilmavoimien F-16-hävittäjä nousi tunnistamaan Venäjän hävittäjiä Itämerellä viime viikon perjantaina.
Nato on julkaissut lennosta alla näkyvän videon. Siinä belgialaishävittäjä seuraa Venäjän koneita kansainvälisessä ilmatilassa. Videolla näytetään kuvamateriaalia koneista eri kulmista.
Kahden venäläishävittäjän kerrotaan lentäneen Itämerellä toimivan Yhdysvaltojen laivaston ohjushävittäjä USS Donald Cookin yllä.
– Belgialainen F-16 suoritti ammattimaisen tunnistuslennon ja poistui paikalta, osoittaen, että Nato on valppaana ja valmiina reagoimaan kaikkiin mahdollisiin uhkiin, Naton lausunnossa todetaan.
Yhdysvallat on moittinut Venäjän ilmavoimia vaaratilanteiden aiheuttamisesta viime päivinä Välimerellä. Venäläishävittäjät ovat suorittaneet tunnistuslentojen yhteydessä vaarallisia liikkeitä.
Esimerkiksi sunnuntaina venäläinen Su-35-hävittäjä tuli vajaan kahden tunnin aikana kahteen kertaan tunnistamaan Yhdysvaltojen laivaston P-8-merivalvontakonetta. Venäläishävittäjä kävi vain noin kahdeksan metrin päässä amerikkalaiskoneesta ja lensi sen edestä niin, ettäP-8 joutui hävittäjän moottoreiden jättövirtaukseen.
Edit. 23.4.2020 11.40 Väärä kuva ja kuvateksti korjattu