Naton huippukokous Vilnassa on pääsihteeri Jens Stoltenbergin mielestä historiallinen jo ennen alkamistaan, koska Ruotsin liittyminen puolustusliiton jäseneksi on Turkin kanssa saavutetun yhteisymmärryksen ansiosta lopulta varmistunut.
– Ruotsista tulee tämän liittokunnan täysivaltainen jäsen. Se on hyvä asia Ruotsin, Turkin ja koko Naton kannalta ja se on myös Baltian etu, Stoltenberg sanoi tiistaina Vilnassa.
Baltiassa tiedetään hänen mukaansa hyvin, että kun sekä Suomi että Ruotsi ovat puolustusliiton jäseniä, Baltian alueen puolustaminen helpottuu merkittävästi.
Turkin esittämiä terrorismiin liittyviä turvallisuushuolia Stoltenberg luonnehtii edelleen legitiimeiksi. Kesällä 2022 järjestetystä Madridin huippukokouksesta alkaen Suomi ja Ruotsi ovat kuitenkin tehostaneet tuntuvasti toimiaan taistelussa terrorismia vastaan. Ruotsi on muuttanut perustuslakiaan ja lisännyt tiedustelutietojen vaihtoa Turkin kanssa. Muutama päivä sitten ruotsalainen oikeusistuin tuomitsi kurdijärjestö PKK:n jäsenen terrorismin rahoittamisesta.
– Nämä ovat käytännön esimerkkejä niistä Madridin sopimuksen täytäntöönpanoon liittyvistä toimista, jotka mahdollistivat eilisen ilmoituksen Ruotsin jäsenyyden toteutumisesta, hän totesi.
Irti aseviennin rajoituksista
Se, johtaako Ruotsin jäsenyyden hyväksyminen siihen, että Turkki saa toivomiaan F-16-hävittäjiä Yhdysvalloilta, on Stoltenbergin mukaan puhtaasti Yhdysvaltojen käsissä.
– Turkin taholta on tehty hyvin selväksi, että mitään kytköstä ei ole. Nato on puolestaan selkeästi ilmaissut, että meidän tulisi tehdä voitavamme asevientirajoitusten poistamiseksi liittokunnan jäsenmaiden väliltä, Stoltenberg sanoi.
– Pidän kaikkea F-16-hävittäjiin liittyvää vuoropuhelua Turkin ja Yhdysvaltojen välillä tervetulleena, mutta se ei ole osa [Ruotsin jäsenyyttä koskevaa] yhteisymmärrystä, jonka eilen saavutimme, hän totesi.
Se, milloin Ruotsin jäsenyys tarkkaan ottaen toteutuu, on hänen mukaansa enää toisarvoinen kysymys.
– Ei ole minun asiani käsitellä täsmällisen aikataulun yksityiskohtia. Turkin parlamentti ei ole tällä hetkellä koolla, mutta kaikkein tärkeintä on se. että Turkki on tehnyt selkeän päätöksen ratifioinnista ja liittymisasiakirjan toimittamisesta. Olen näin ollen ehdottoman vakuuttunut siitä, että olemme nyt ratkaisseet avainkysymyksen Turkin ratifioinnista.
Stoltenberg kertoi näkemyksistään huippukokouksen yhteydessä järjestetyssä Nato Public Forum -keskustelussa Vilnassa.