Venäjän valtion ydinenergiayhtiö Rosatom on julkaissut aiemmin salatun neuvostoliittolaisen dokumenttielokuvan vuonna 1961 räjäytetystä Tsar Bombana tunnetusta ydinpommista.
Alta löytyvä 40 minuutin mittainen video sisältää ennen näkemätöntä materiaalia ydinkokeen valmisteluista, massiivisesta räjähdyksestä ja sen jäljistä.
Novaja Zemljan saaristossa lokakuun 30. päivänä 1961 räjäytetyn yli 50 megatonnin ydinpommin mittakaavaa on vaikea käsittää. Se vastasi voimaltaan liki 4[nbsp]000 Yhdysvaltain Japanin Hiroshimaan pudottamaa atomipommia. Tsar Bomba painoi noin 27 tonnia ja sen putoamista hidastettiin valtavan kokoisella tonnin painoisella laskuvarjolla.
Videosta tässä kertovan Independent Barents Observerin mukaan vitivalkoiseksi maalatusta ja tehtävää varten muunnellusta Tu-95-pommikoneesta pudotetun pommin tulipallo ulottui 30 kilometrin korkeuteen. Räjähdyksen nostattama sienipilvi nousi 65 kilometrin korkeuteen ja sen läpimitta oli 90 kilometriä.
Räjähdyksen paineaalto havaittiin ympäri maailmaa. Dokumentissa väitetään, että välähdys näkyi jopa 1[nbsp]000 kilometrin päähän.
Pommista oli ensin määrä rakentaa 100 megatonnin versio silloisen neuvostojohtaja Nikita Hrustsevin vaatimuksesta. Lopulta suunnittelijat päätyivät kuitenkin puolta pienempään ratkaisuun.