– Markkinaosuutemme talvirenkaissa nousi Pohjoismaissa kaikkien aikojen ennätyslukemiin, 37 prosenttiin, kehuu Nokian Renkaiden toimitusjohtaja Kim Gran yhtiön tulostiedotteessa.
Lisäksi vuoden kohokohtia oli Granin mukaan myynnin kääntyminen selvään kasvuun Keski-Euroopassa.
Sen sijaan Venäjän myynnin kasvu veti Granin mukaan henkeä, vaikka yhtiö onnistuikin heikossa markkinatilanteessa kasvattamaan talvirengasmyyntiään.
Nokian Renkaat arvioi koko vuoden myyntinsä kasvavan tänä vuonna, vaikka ensimmäinen vuosineljännestä pidetäänkin haastava. Yhtiön mukaan sillä on tänä vuonna edellytykset kasvattaa liikevaihtoa ja liikevoittoa.
Verotus vei tappiolle
Nokian Renkaat -konsernin liikevaihto jäi loka-joulukuussa 412 miljoonaan euroon, kun edellisvuonna samaan aikaa liikevaihtoa kertyi yli 446 miljoonaa.
Liikevoitto heikkeni 112 miljoonasta 93 miljoonaan euroon, mutta tilikauden tulos vajosi 36 miljoonaa tappiolle, koska yhtiö sai vuosilta 2007–2010 lisäveroja 100 miljoonaa.
Verottajan mielestä osa Nokian renkaiden Venäjällä toimivien tytäryhtiöiden tuloksesta olisi pitänyt lisätä Nokian Renkaiden verotettavaan tuloon Suomessa.
– Olemme vahvasti eri mieltä verotuspäätöksestä, joka on käsityksemme mukaan lainsäädännön ja verosopimusten vastainen. Valitamme päätöksestä kaikkiin tarvittaviin oikeusasteisiin ja uskomme, että päätös muuttuu, kertoo Gran.
Koko vuoden osalta Nokian Renkaat sentään jäi lisäverojenkin jälkeen voitolle 184 miljoonaa euroa.