Asiakastiedon tilastojen mukaan 25–34-vuotiaista miehistä maksuhäiriöitä on yli 15 prosentilla.
– 15 prosentin osuutta voidaan jo pitää huolestuttavana, arvioi liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen Suomen Asiakastieto Oy:stä yhtiön tiedotteessa.
Maksuhäiriöisten miesten osuus ikäluokastaan laskee hänen mukaansa alle kymmeneen prosenttiin vasta eläkeiän kynnyksellä.
Sen sijaan naisista yli kymmenellä prosentilla on maksuhäiriömerkintöjä ainoastaan ikäluokassa 25–29-vuotiaat.
Maksuhäiriöisten osuus koko aikuisväestöstä on kasvanut 8,3 prosenttiin.
Merkinnät kasautuvat
Suurin osa merkinnöistä kasaantuu jo rekisterissä oleville henkilöille. Keskimäärin jokaisella maksuhäiriöisellä kuluttajalla on 17 merkintää.
Eräällä varsinaissuomalaisella miehellä on Asiakastiedon rekisterissä maksuhäiriömerkintöjä yhteensä 119 miljoonan euron edestä. Eräällä eteläsavolaisella miehellä puolestaan on merkintöjä yhteensä 1 120 kappaletta.
Muhosen mukaan maksuhäiriömerkinnöistä ja niiden taustalla olevista maksamattomista euroista noin 90 prosenttia kohdistuu 50 prosentille rekisteröidyistä kuluttajista.
– Tämä tarkoittaa, että toisella puolikkaalla on useimmiten vain muutamia, pienehköistä saatavista aiheutuneita merkintöjä, Muhonen toteaa.
Hänen mielestään lukuisten merkintöjen kertyminen samoille henkilöille kertoo, että luotonhallinta ei ole kaikilla yrityksillä kunnossa.
Maksuhäiriömerkintöihin johtaneet yksittäiset velat vaihtelevat muutamasta kymmenestä eurosta 60 miljoonaan euroon.
Kohti ennätystä
Muhosen mukaan vuosi sitten voimaan astuneet rajoitukset ovat vähentäneet pikavipeistä tulleita merkintöjä. Maksuhäiriöisten henkilöiden määrä on silti kasvanut.
– Jos aiemmin merkintöjä tuli satasen vipeistä, niin nyt ne syntyvät suuremmista luotoista, Muhonen arvioi.
Maksuhäiriöisiä kuluttajia on yhteensä 365 000. Asiakastiedon mukaan nyt ollaan lähellä vuoden 1997 ennätystä, joka oli 368 000 henkilöä.
Asiakastieto ennustaa ennätyksen rikkoutuvan vielä tämän vuoden aikana.