Alkuviikon kelit jatkuvat kuumina. Lämpötila pyörii päivisin yli 20 asteen kieppeillä koko Suomessa eikä pilvipeitettä juurikaan näy.
Ilmatieteen laitoksen mukaan lämpötilaerot yön ja päivän välillä ovat kuitenkin suuria ja öisin voi jopa paikoin esiintyä hallaakin.
Meteorologi Markus Mäntykangas luonnehtii Forecan Sään takaa –blogissa alkanutta viikkoa ”tämän kesän mittakaavassa ainutlaatuiseksi”.
”Kun pitkin kesää korkeapaineiden painopiste on sijainnut joko eteläisessä tai keskisessä Euroopassa, on se nyt siirtymässä suoraan Suomen päälle. Vastaavaa, pitkäkestoista korkeapainetta ei olla Suomessa koko kesänä nähty”, Mäntykangas toteaa.
Hänen mukaansa tämän viikon sään ennustaminen on harvinaisen mielekästä.
”Korkeapaineen jämähdettyä Suomen päälle tulee tänä kesänä ensimmäistä kertaa vastaan tilanne, jolloin ei tarvitse kantaa huolta esimerkiksi vaikeasti ennustettavien kuurosateiden sijainnista.”