Lokakuun loppuun mennessä opiskelijan oleskelulupaa haki 4 674 EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta kotoisin olevaa ulkomaalaista, mikä oli 26 prosenttia kaikista oleskeluluvan hakijoista.
Maahanmuuttovirasto teki päätöksen 4 693 opiskelijan oleskelulupahakemukseen. Myönteisen päätöksen sai 94 prosenttia hakijoista. Kielteisiä päätöksiä tehtiin eniten puuttuvan toimeentulon takia.
Lähes kaikki oleskeluluvan saaneet saivat viraston mukaan lupansa ennen opintojensa alkua. Aiempina vuosina huomattavasti useampi on joutunut siirtämään opintojensa aloitusta myöhästyneen lupapäätöksen takia.
Noin puolet opiskelijahakijoista tekee oleskelulupahakemuksensa perinteisesti paperilla. Maahanmuuttovirasto yrittää houkutella hakijoita käyttämään sähköistä asiointia, koska viraston mukaan vain siten voidaan taata lupapäätös ennen opintojen alkua.
Keskimääräinen opiskelijan oleskelulupien käsittelyaika oli tammi–syyskuussa 20 vuorokautta.