Sisäministeriössä valmistellaan parhaillaan esitystä tiettyjen maahanmuuttohallinnon tehtävien siirtämisestä poliisilta ja Rajavartiolaitokselta Maahanmuuttovirastolle.
Siirto koskisi ulkomaalaisten oleskeluoikeuteen liittyviä lupa-asioita ja osaa niistä turvapaikkamenettelyn alkuvaiheen tehtävistä, jotka kuuluvat nyt poliisille ja Rajavartiolaitokselle.
Poliisi hoitaa tällä hetkellä lupa-asioista esimerkiksi jatko-oleskelulupien ja pysyvien lupien myöntämisen sekä EU-kansalaisten rekisteröinnin. Näiden lisäksi Maahanmuuttovirastolle siirtyisivät todennäköisesti muun muassa kansalaisuushakemuksien vastaanotto sekä muukalaispassien ja pakolaisen matkustusasiakirjojen myöntäminen.
Turvapaikka-asioissa harkitaan ensisijaisesti tehtävänjakoa, jossa poliisi tai Rajavartiolaitos hoitaa hakemuksen vastaanoton ja rekisteröinnin, minkä jälkeen Maahanmuuttovirasto käsittelee ja ratkaisee hakemuksen. Nykyisin poliisin tai Rajavartiolaitoksen tehtävänä on hakemuksen vastaanoton ja rekisteröinnin lisäksi selvittää hakijan henkilöllisyys, matkareitti ja maahantulo.
Sisäministeriön mukaan tehtävien siirron tavoitteena on vahvistaa Maahanmuuttoviraston asemaa ulkomaalaisasioista vastaavana viranomaisena. Lisäksi siirrolla tavoitellaan maahanmuuttohallinnon tuloksellisuuden parantamista ja pitkän aikavälin kustannussäästöjä sekä käytäntöjen yhteneväisyyttä asiakaspalvelussa ja päätöksenteossa.
Toimivallan siirtoa koskeva hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle kevätistuntokaudella. Muutokset tulisivat voimaan vuonna 2017.