Poliittinen kuohunta Armeniassa sai alkuviikosta dramaattisen käänteen, kun pääministeri Serž Sargsjan luopui odottamatta tehtävästään.
– Olin väärässä. Jätän paikkani maan johtajana, Venäjää myötäillyt Sargsjan ilmoitti hänen eroaan vaatineiden mielenosoittajien riemuksi.
Ilmoitus tuli useimmille läntisille tarkkailijoille yllätyksenä, sillä aiemmin kymmenen vuotta maansa presidenttinä toimineen Sargsjanin oli otaksuttu pitävän kiinni vallastaan kynsin hampain – väkivaltaisia otteitakaan kaihtamatta.
Jossain määrin yllättävä saattoi olla myös Kremlin reaktio entisen neuvostotasavallan tapahtumiin.
– Venäjä seisoo aina rinnallasi, Armenia, maan vallanvaihdon rauhanomaisuutta kiitellyt Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova julisti tuoreeltaan.
Pyrkimykset vallanvaihdoksiin maissa, joiden Venäjä katsoo kuuluvan omaan etupiiriinsä, ovat aiemmin saaneet presidentti Vladimir Putinin hallinnolta tylyn tuomion. Niin sanotut värivallankumoukset on systemaattisesti leimattu lännen masinoimiksi yrityksiksi heikentää Venäjää.
Ei mikään vasallivaltio
Mitä Armeniassa on tapahtumassa? Seuraako maa Ukrainan ja Georgian jalanjälkiä? Miksi Kreml reagoi nyt totuttua pehmeämmin?
– Joukkomielenosoituksista on viime vuosina tullut osa Armenian politiikan arkea. Niitä varten on kehitetty kurinalaisen kansalaistottelemattomuuden menetelmiä ja värivallankumousten geopoliittista leimaa on huolellisesti vältetty, brittiläisen Chatham House -ajatushautomon Armenia-asiantuntija Laurence Broers kirjoittaa.
– Tämä on erityinen hetki, ja opposition juhlinta on ymmärrettävää. On jokseenkin ironista, että uusi parlamentaarinen järjestelmä ei kyennyt varmistamaan [Sargsjanin] vallan haltuunottoa eikä estämään poliittista kriisiä, vaan itse asiassa avasi mahdollisuuden poliittiseen uudistumiseen, hän sanoo.
Armenian uuden parlamentaarisen järjestelmän kantavana ajatuksena oli ollut keskeisten valtaoikeuksien siirtäminen presidentiltä pääministerille. Jos ex-presidentti Sargsjan olisi voinut jatkaa pääministerinä, asetelma vallan huipulla olisi siis säilynyt pitkälti entisenä.
– Kymmenen päivää kestänyt liike, jolla ei vielä ole lopullista nimeä, on keskittynyt yhden miehen syrjäyttämiseen. Sargsjanin perimä ja kaunistelema järjestelmä on kuitenkin sen todellinen kohde, Broers huomauttaa.
Viime viikkojen poliittinen kriisi korostaa hänen mukaansa sitä, että Armeniassa sisäpoliittisia myllerryksiä voi tapahtua maan sotilaallisesta ja geopoliittisesta ahdingosta riippumatta.
– Armenian tapahtumien taustalla ei ole geopoliittista selitystä tai ”näkymätöntä kättä”. Niillä on kuitenkin seurauksensa. Viime viikon kansannousu, jota venäläinen oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi avoimesti ihaili, romuttaa lopullisesti tulkinnat Armeniasta Venäjälle kuuliaisena vasallivaltiona, Broers sanoo.
Armenia ei alistu
Vahva kansalaisyhteiskunta on amerikkalaistutkija Paul Stronskin mukaan omiaan Armenian helpottamaan uutta tilannetta.
– Maa eroaa muusta entisen Neuvostoliiton alueesta siinä, että se ei ole täysin autoritaarinen, muttei myöskään täysin demokraattinen, vaan niiden eräänlainen sekamuoto, Carnegie-ajatushautomossa toimiva Stronski sanoo.
– Toisin kuin osassa naapurimaista, Armeniassa sosiaalinen media on säilynyt vapaana. Hallitsevalla puolueella ja vakiintuneella taloudellisella eliitillä on vankka ote vallasta, mutta kansalaisjärjestöt ovat vapaita esittämään kritiikkiä ja nouseva nuoriso vaatii poliittiselta eliitiltä entistä enemmän, hän muistuttaa.
Kun Armenia kuului Neuvostoliittoon, se ei milloinkaan ollut helppo hallittava. Itsenäisenä kansakuntana armenialaiset olisivat ilmeisesti vielä haluttomampia alistumaan Venäjän ohjaukseen. He haluavat päättää itse omasta tulevaisuudestaan.
– Armeniassa Moskovan olisi järkevää ottaa oppia aiemmin tekemistään virheistä: tarkkailla tiiviisti ja säilyttää keskusteluyhteys, mutta olla asettumatta kenenkään puolelle. Annetaan armenialaisten tehdä itse omat ratkaisunsa – ja kantaa vastuu valinnoistaan, Moskovan Carnegie-keskuksen johtaja Dmitri Trenin totesi perjantaina Twitterissä.
Armenia on Neuvostoliiton romahduksen jälkeen tasapainotellut idän ja lännen välillä. Venäjän aloitteesta muodostettuun Euraasiaan unioniin se liittyi syksyllä 2014. Samaan aikaan maa on tiivistänyt yhteistyötään EU:n kanssa ja lähettänyt joukkojaan Nato-johtoisiin kriisinhallintaoperaatioihin.
In #Armenia, it would make sense for Moscow to learn from past mistakes: observe closely, stay engaged, but take no sides. Let the Armenians decide for themselves – and take responsibility for their choice.
— Dmitri Trenin (@DmitriTrenin) April 27, 2018