”Venäjän voimapolitiikan sekä Krimin miehityksen ja Ukrainan kriisin seurauksena läntisen maailman ja Venäjän suhteet ovat olleet viime vuosina heikolla tolalla”, Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) kirjoittaa Suomenmaan blogissaan.
Hänen mukaansa lännen ja Venäjän ”erilaisiin koreihin” lohkottu yhteistyökin on nykytilanteessa parempi kuin kokonaan vailla kanssakäymistä ja keskusteluyhteyttä oleminen.
Hän nostaa esimerkiksi dialogista Venäjän presidentti Vladimir Putinin ja tasavallan presidentti Sauli Niinistön viimeviikkoisen tapaamisen Kultarannassa.
”Itsestään selvästi Itämeren turvallisuus- ja sotilaspoliittinen tilanne on kummankin kannalta ensisijainen kysymys. Valitettavasti myös sen takia, että sotilaallinen toimeliaisuus molempien kotimerellä on jo vuosia kasvanut ja muuttunut yliaktiiviseksi”, Olli Rehn kirjoittaa.
Hän ei näe tilanteen Venäjän ja lännen välillä paranevan nopeasti.
”Avaimet ovat Kremlissä Minskin sopimuksen toimeenpanon osalta, mikä on keskeinen ehto pakotteiden purkamiseksi. Silti eteenpäin on pyrittävä käytettävissä olevin tavoin, pieninkin askelin.”
Minskin sopimuksilla tarkoitetaan Ukrainan kriisin liennyttämiseksi solmittuja tulitaukosopimuksia. Molemmat sodan osapuolet ovat noudattaneet niitä parhaimmillaankin vaihtelevasti.
Olli Rehnin mukaan sekä Pietarin talousfoorumin että Kultaranta-keskustelujen perusteella voidaan arvioida, että ”Suomella on Venäjän kanssa sekä tarve että mahdollisuus luoda uutta, pitkälle kantavaa talousyhteistyötä”.
Rehn nostaa esimerkeiksi ympäristö- ja energia-alan.