– Perustulokokeilu tuo Suomelle kansainvälisesti ansaitsemaansa huomiota, vaikka julkisen talouden budjettirajoitteiden vuoksi se ei olekaan niin kattava kuin ihannetilanteessa soisi, elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) kirjoittaa Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissaan.
– Mutta siihen verrattuna, että vihreät ja vasemmisto eivät saaneet hallituksessa ollessaan edes kokeilua aikaiseksi, heidän kritiikkinsä menee kategoriaan ’väärin kokeiltu’, Rehn toteaa.
Perustulokokeilussa 2 000 25–58-vuotiasta joko peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea saavaa työtöntä saa 560 euron suuruista kuukausittaista perustuloa. Kokeilu kestää kaksi vuotta.
Hänen mukaansa nyt painitaan pitkälti samojen kysymysten kanssa, kun 1980-luvun lopulla. Tuolloin Rehn kertoo käynnistäneensä kansalaisjärjestöjen perustulotyöryhmää.
Perustulokokeilun myötä saadaan ministerin mukaan tärkeää tietoa etenkin sen kannustavasta vaikutuksesta työn tarjontaan.
– Perustulon ydinajatus on, että jokainen tienattu euro tuo tekijälleen nettotuloa, mikä kaiken järjen mukaan kannustaa työntekoon ja yrittämiseen. Miksi sellaista pitäisi vastustaa?