Olvi aikoo irtisanoa väkeä Suomessa – ”Toimintaympäristö muuttunut”

Olut- ja virvoitusjuomatehdas Olvi aloittaa koko Suomen toimintoja koskevan uudelleenjärjestelyn, joka voi johtaa 35 henkilön irtisanomiseen.

Yhteistoimintaneuvottelujen piirissä on Olvin koko henkilöstö Suomessa. Tammi-syyskuussa yhtiön henkilöstömäärä Suomessa oli keskimäärin 379 henkilöä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Olvi kertoo pyrkivänsä reagoimaan uudelleenjärjestelyllä toimintaympäristön muutoksiin ja kilpailukyvyn varmistamiseen pitkällä aikavälillä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Yhtiön mukaan kannattavuus Suomessa on heikentynyt, koska liiketoimintaympäristö on muuttunut viime aikoina merkittävästi. Koventuneen hintakilpailun lisäksi kuluttajien ostovoima on heikentynyt ja ostokäyttäytyminen muuttunut.

– Lisäksi toistuneet valmisteverojen korotukset, matkustajatuonnin merkittäväksi kasvanut osuus sekä alkoholituotteiden kaupankäynnin ja mainonnan lisääntyneet rajoitukset ovat vaikeuttaneet suoriutumista Suomen markkinoilla, yhtiön tiedotteessa todetaan.

Mainos