Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoo Ylen haastattelussa, että presidentin tehtävän luonne on muuttunut hänen kaudellaan.
– Onhan tehtävän luonne muuttunut. Mitä kiihkeämmin tapahtumat kulkevat, niillä on heti heijastusvaikutuksia, Niinistö vastaa viitaten Ukrainan sotaan ja siihen liittyviin tapahtumiin.
Niinistö itse kertoo ryhtyneensä vuonna 2012 tasavallan presidentin tehtävään asenteella, ”että melkein mitä tahansa odottamatonta voi tulla vastaan”.
Muuttunut maailmanpoliittinen tilanne on aiheuttanut kiireitä myös tasavallan presidentille. Niinistön mukaan hän on tottunut kiireiseen työtahtiin jo toimiessaan valtiovarainministerinä Paavo Lipposen (sd.) hallituksissa vuosina 1996–2003.
Hänen mukaansa suuri myönteinen kokemus oli Suomen Nato-jäsenyyteen liittyvä keskustelu.
– Se oli suomalaisen demokratian riemuvoitto, joka lähti liikkeelle ihmisistä ja niiden muutoksista. Tähän osallistui koko Suomen poliittinen kenttä.
Niinistö myöntää olleensa aikanaan väärässä Naton suhteen siinä, että hänen mielestään asiasta olisi pitänyt järjestää kansanäänestys.
– Minun johtopäätös aikanaan oli, että ilman myönteistä kansanäänestystä Natoon ei ole asiaa. Ajattelin väärin, Niinistö toteaa.