Entisen vihreiden ministerin ja kirjailijan Osmo Soininvaaran mukaan politiikka puuttu talouteen yhä kuin patruunatalouden aikaan.
Hänen mukaansa sekatalousjärjestelmä toimi hyvin, kun teollisuusvaltiota vielä rakennettiin.
– Kilpailun puute tuotti yrityksille ylimääräisiä voittoja, joita ay-liikkeen kuuluikin ulosmitata työntekijöille. Valtiovallan ohjailu toimi eikä vahingoittanut taloutta sen vakavammin. Yritysten menestys oli riippuvaista idänkaupasta ja siten poliitikoista, Soininvaara kirjoittaa blogissaan.
Jälkiteollinen talous on kuitenkin uudistunut markkinaehtoisemmaksi. Jos valtio synnyttää työpaikkoja keinotekoisesti, paranee työllisyys Osmo Soininvaaran mukaan vain tilapäisesti, kun markkinat neutraloivat vaikutuksen.
– Samalla ay-liikkeen keinot ovat menettäneet tehonsa. Yksittäisellä alalla voidaan joukkovoimalla ulosmitata ylimääräisiä etuja rajatulle joukolle, mutta yleisen sosiaalisen tasa-arvon tavoitteluun tämä ei enää tepsi.
Ay-liike perustelee hänen mukaansa työmarkkinoiden jäykkyyksiä sosiaalisen tasa-arvon puolustamisena.
– Tämä ei toimi enää. Siirtymällä kohti markkinaehtoisempia palkkoja ja korvaamalla tämä jyrkemmällä verotuksen progressiolla ja pienellä perustulolla päästäisiin yhtä tasaiseen tulonjakoon samalla, kun työllisyys nousisi selvästi korkeammaksi, Soininvaara sanoo
– Tosin jotkut voisivat menettää tässä etuoikeuksiaan. Progressiivisella verotuksella on omat haittansa, mutta ne ovat paljon pienemmät kuin jäykän palkkarakenteen haitat, hän jatkaa.