Ostovoima vahvistuu alhaisen inflaation vuoksi

Maltilliset palkankorotukset parantavat kilpailukykyä ja alhainen inflaatio tukee ostovoimaa.

Nimellisansiot nousivat vuonna 2014 1,4 prosenttia, josta sopimuskorotusten osuus on 0,7 prosenttiyksikköä. Vuonna 2015 sopimuskorotusten vaikutuksen arvioidaan jäävän noin 0,5 prosenttiin ja ansioiden nousevan 1,1 prosenttia.

Maltillisen ansiokehityksen ennustetaan jatkuvan myös vuosina 2016 ja 2017, todetaan tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunta (Tukuseto) tänään julkistamassaan raportissa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kuluttajahinnat kohosivat 1,0 prosenttia vuonna 2014. Vuonna 2015 inflaatio jatkaa vielä hidastumistaan noin 0,1 prosenttiin. Heikosta työllisyyskehityksestä huolimatta ostovoima vahvistuu tänä vuonna poikkeuksellisen alhaisen inflaation vuoksi.

Reaalitulot kohentuvat verokevennysten vaikutuksesta

Vuosina 2016–2017 palkansaajien ostovoima säilyy lähes ennallaan. Palkansaajien käytettävissä olevien reaalitulojen kohenemista tukee osaltaan tuloverotuksen keventäminen hallitusohjelman mukaisesti.

Julkisen talouden velkaantumisen pysäyttämiseen ja kilpailukyvyn kohentamiseen liittyvät toimet osaltaan kuitenkin rajoittavat palkansaajien ostovoiman kehitystä.

Suhteellisilla yksikkötyökustannuksilla mitaten Suomen tehdasteollisuuden kustannuskilpailukyky heikentyi vuosina 2011–2012.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Komission valuuttakurssimuutokset huomioivan indikaattorin mukaan vuoden 2012 jälkeen tehdasteollisuuden suhteellinen kilpailukyky oli lievästi heikentynyt, kun taas ilman valuuttakursseja mitattu kilpailukyky oli lievästi parantunut. Molemmat indikaattorit ovat selvästi vuosien 1995–2012 keskiarvoa heikompia.

Komission ennusteen mukaan Suomen koko talouden yksikkötyökustannusten kasvu hidastuu tulevina vuosina. Maltillisista palkkaratkaisuista johtuen Suomen kustannuskilpailukyky vahvistuu hieman suhteessa muuhun euroalueeseen.

Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunta laatii taloudellisia selvityksiä ja laskelmia työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluja sekä päätöksentekoa varten. Toimikunnassa ovat edustettuina muun muassa keskeiset työmarkkinajärjestöt.

Mainos