Kansanedustaja Jörn Donner (r.) otti eilen kantaa lohikiintiökeskusteluun.
– Tämähän menee mielenkiintoiseksi, kun (ammattikalastuksen ollessa kyseessä) merkittävän edunsaajien puolueen RKP:n edustaja alkaa puolustaa omiaan, ja tekee sen virheitä ja epätotuuksia vilisevällä tiedotteella, näyttelijä Jasper Pääkkönen kirjoittaa Facebookissa.
Donnerin mukaan Tornionjokeen nousi vuonna 2012 ennätysmäisen paljon, noin 60 000 lohta. Se on yli 200 prosenttia enemmän kuin vuonna 2011. Tänäkin vuonna Tornionjoessa nousi noin 52 000 lohta.
– Ehkä Jasper Pääkkönen ei tiedä tätä, tai sitten hän ei vaan halua kertoa sitä, Donner arveli tiedotteessaan.
Pääkkösen mielestä maa- ja metsätalousministeriö (MMM) harhauttaa tieten tahtoen suomalaisia.
– Se antaa virheellisen kuvan, että kaikki olisi hyvin ja lohi pelastettu. Todellisuudessa viime kesänä päästiin ensimmäistä kertaa yli Tornionjoen suojelun minimitason eli MSY-tason, joka on 50 000 lohta. Jos päästään minimiin, siinä ei vielä pitäisi olla paljon hehkuttamista, Pääkkönen katsoo.
Tänä vuonna Pääkkösen mukaan on noussut noin 40 000 lohta, joten tuskin päästään edes MSY-tasoon.
– MMM on antanut ymmärtää, että lohta on ollut joessa paljon: se toki pitää paikkansa verrattuna katastrofaalisiin viime vuosiin, mutta missään nimessä ei olla saavutettu hyvää, saati optimaalista tasoa.
Lohikannoilla ei mahdollisuutta elpyä
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) esittää korkeampaa lohikiintiötä, 103 000 lohta, kuin kansainvälinen merentutkimuslaitos, joka esittää ensi vuodelle 78 000 lohen kiintiötä.
– Jokainen taho, jopa MMM, lienee yhtä mieltä siitä, että muiden jokien lohikannat eivät nykyisillä pyyntimäärillä saa pienintäkään mahdollisuutta elpyä uhanalaiselta tasolta ennalleen.
Pääkkösen mielestä on valitettavaa, ettei Donner ole vaivautunut selvittämään, että tutkijoiden yksimielisten lausuntojen mukaan heikot lohikannat eivät kestä kalastusta, joka niihin kohdistuu merivaelluksen aikana.
– Donnerin sanoja mukaillen: Ehkä Jörn Donner ei ole tehnyt taustatyötään lainkaan, tai hän haluaa tietoisesti johtaa toimittajia harhaan.
Pääkkönen haluaa kysyä Donnerilta, miksi vaarantunutta Itämeren lohta tulisi pyytää yli tutkijoiden suosittelemien pyyntikiintiöiden.
– Eikö lohikantojen elpymisestä hyötyisi kaikki kalastajaryhmät, Pääkkönen kysyy.