EU-maiden päämiehet sopivat huippukokouksessaan aamuyöllä, että Italiasta ja Kreikasta siirretään 40 000 kansainvälisen suojelun tarpeessa olevaa henkilöä muihin EU-jäsenmaihin kahden vuoden aikana.
Sisäministerit päättävät maakohtaisesta taakanjaosta konsensuksella heinäkuun loppuun mennessä.
Lisäksi sovittiin, että jäsenmaat uudelleensijoittavat yhteensä 20 000 kiintiöpakolaista.
– Olen varma, että solidaarisuutta uudelleensijoittamiseen ei löydy ennen kuin maahanmuuttajat on asianmukaisesti rekisteriöity. EU voi auttaa käytännön järjestelyissä ja taloudellisesti, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk sanoi tiedotustilaisuudessa kokouksen päätyttyä.
Tusk painotti, että EU:n asettamia sääntöjä on noudatettava tai muutoin Schengenin sopimus vaarantuu. Schengenin sopimus säätelee ihmisten liikkuvuutta rajojen yli sopimukseen kuuluvien EU-maiden välillä.
– Maahanmuuttajat, joilla ei ole laillista oikeutta tulla EU:hun, on palautettava, Tusk totesi.
Päämiehet päättivät, että takaisinpalautusta koskevat EU-säädökset pannaan täysimääräisesti toimeen.