”Tämä on valtava pettymys”

Pääministerin mukaan sote-uudistuksen tarve ei ole kadonnut mihinkään.

– Hallitusohjelman tärkeimpiä tavoitteita on pitkään tavoiteltu sote-uudistus. Sitä on valmisteltu kaikkiaan toistakymmentä vuotta, pääministeri Juha Sipilä totesi tiedotustilaisuudessa Kesärannassa perjantaina.

Hänen mukaansa eduskunnasta saatu tilannekuva velvoittaa tekemään sen johtopäätöksen, ettei sote-uudistus voinut edetä ja siksi hallituksen oli erottava. Sipilä kuvasi tilannetta ”valtavaksi pettymykseksi”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän sanoi kantavansa vastuunsa.

– Hallitus toimi tulos tai ulos -periaatteella. Kuuntelin sisäistä ääntäni ja johtopäätökseni oli, että hallituksen on jätettävä eronpyyntö.

– Hallitus jatkaa toimitusministeristönä. Olisin tehnyt saman päätöksen, vaikka vaaleihin olisi ollut lyhempi tai pidempi aika.

Sote-uudistus olisi Sipilän mukaan ollut tarpeellinen niin yhdenvertaisten palvelujen, henkilöstön hyvinvoinnin kuin taloudenkin takia.

– Neljä vuotta sitten uudistus kaatui perustuslakivaliokuntaan, vaikka kaikki puolueet olivat sen takana. Ei silloinkaan kaikkien puolueiden tuki riittänyt, Juha Sipilä totesi.

Pääministeri kertoi tulleensa etsimään ratkaisuja. Hänen mukaansa hallituksen tavoitteista 80 prosenttia saatiin maaliin.

Poimintoja videosisällöistämme

Juha Sipilä korosti, ettei uudistuksen tarve ole hävinnyt.

– Suomi ei pärjää jos uudistuksia ei pystytä tekemään.

Uudistuksen viivästyminen merkitsee Sipilän mukaan muun muassa ulkoistuksien lisääntymistä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Kuntien kyky selvitä palveluista heikkenee radikaalisti. Seuraukset ovat mittavat, pääministeri varoitti.

Hänen mukaansa vastuuta on nyt kannettava niin soten rakentajien kuin kaatajien. Juha Sipilän mukaan on aika esittää ratkaisuja. Hän totesi olevansa valmis kutsumaan muut puolueet pyöreän pöydän ääreen keskustelemaan uudistuksen jatkosta.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö hyväksyi perjantaina pääministeri Sipilän pyynnön hallituksen erosta.

Mainos