Maanomistajat saavat jatkossa oikeudenmukaisen korvauksen pakkolunastetuista maista, kehuu kokoomuksen kansanedustaja Teemu Kinnari tiedotteessaan.
Elokuun alussa voimaantulleiden muutosten myötä pakkolunastuksista maksetaan jatkossa käyvän arvon sijaan markkina-arvon mukainen korvaus. Lisäksi lunastuksiin lisätään kiinteä 25 prosentin korotus.
Kinnari pitää muutosta oikeudenmukaisena.
– On yleisen oikeudentajun mukaista, että tilanteessa, jossa maanomistaja joutuu luopumaan alueista vasten tahtoaan, niistä maksetaan riittävä korvaus, Kinnari linjaa.
– Tämä on merkittävä parannus suomalaisten oikeusturvan kannalta ja lisää pakkolunastusten hyväksyttävyyttä kunnissa.
Ennen uudistusta lunastuslaki takasi kunnille merkittävän etusijan neuvotteluissa. Tällöin maanomistaja saattoi joutua herkästi pakkolunastusmenettelyyn, jossa maasta ei olisi saanut sen todellista arvoa vastaavaa summaa.
Pakkolunastukset ovat yleensä viimesijainen keino silloin, kun maata tarvitaan teiden ja muun infrastruktuurin sekä asuinalueiden kehittämiseen. Kansanedustajan mielestä kuntien ja valtion maapolitiikan tulisi kuitenkin perustua ensisijaisesti neuvotteluihin.
Kinnari kertoo lunastuslain uudistusten jatkuvan. Seuraavana listalla ovat nauhamaisia kohteita kuten sähkölinjoja varten tehtävät lunastukset.
– Lunastuslain uudistukset korvaushinnan osalta koskevat toki näitäkin tapauksia, Kinnari tarkentaa.
– On erittäin hyvä, että tämän asian valmistelu on paraikaa käynnissä oikeusministeriössä.