Palvelualoilla ei odoteta käännettä parempaan

Palvelujen suhdannenäkymät eivät ole Palvelualojen työnantajien Paltan mukaan kovin hyvät.

Liikevaihdon kasvu on Paltan tuoreen suhdannekatsauksen mukaan kääntynyt laskuun, tuotannon määrä on supistunut lähes kaikilla palvelualoilla ja työllisten määrä alkanut vähentyä.

Yritysten odotusten ja kysyntätekijöiden perusteella näköpiirissä ei Paltan mukaan ole käännettä parempaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tällä hetkellä palvelujen kysyntäkomponentit yksinkertaisesti vaan näyttävät niin paljon miinusta, että palvelualatkaan eivät voi kehittyä mitenkään äärimmäisen hyvin tai ainakaan nousujohteisesti, Paltan ekonomisti Matti Paavonen kertoi tiistaina Helsingissä.

Hän muistutti, että kun kuluttajain luottamus on heikkoa ja työllisyystilanne heikkenee, niin myös ostovoima heikkenee. Silloin eivät näkymät kuluttajapalveluissakaan ole kovin vahvat.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kenties vielä ongelmallisempana hän pitää teollisuuden, rakentamisen ja kaupan sakkaamista, koska silloin liike-elämän palvelut eli yrityksille tarjottavat asiantuntijapalvelut eivät voi kasvaa.

Toisaalta palveluissa on Paavosen mukaan toistaiseksi menty potentiaalin ylärajoilla. Siitä hänen mukaansa kertoo palvelujen luottamusindikaattorin tuotantoa huomattavasti nopeampi putoaminen.

Hän huomautti lisäksi yritysten tuottavuus- ja kannattavuuskehityksen olleen huolestuttavan heikkoa, mikä vaatii hänen mielestään korjausta.

Mainos