Moni EU-maa on kärsinyt muun muuassa pandemian hoitoon tarvittavien hengityssuojaimien ja -laitteiden, suojapukujen, desinfiointiaineiden sekä lääkkeiden puutteesta.
Puutteet ovat johtuneet siitä, ettei Euroopassa nähty tarpeelliseksi ylläpitää huoltovarmuusvarastoja riittävällä tasolla normaaliaikana, koska luotettiin siihen, että yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeää kalustoa ja materiaalia olisi aina saatavilla maailmanmarkkinoilta – myös kriisiaikana. Koronavirus on kuitenkin osoittanut tämän harhaluuloksi.
EU:n huoltovarmuutta on myös heikentynyt se, ettei monia kriittisiä tuotteita enää juuri tuota Euroopassa. Unionista on tullut vuosien saatossa erittäin riippuvainen esimerkiksi Aasiasta tuoduista lääketeollisuuden raaka-aineista: 90 prosenttia EU:n lääketeollisuuden tuottamien rinnakkaislääkkeiden aktiivisista ainesosista tuodaan Kiinasta ja Intiasta.
Täysin omavaraiseksi EU ei tule pääsemään, eikä täyteen omavaraisuuteen tule edes pyrkiä. Tämä heikentäisi maailmanmarkkinoiden toimintaa, mikä puolestaan hidastaisi niin EU:n kuin muun maailman palautumista koronaviruksesta. Unioni voi kuitenkin parantaa huoltovarmuuttaan, jotta se selviäisi tulevaisuuden kriiseistä ilman vastaavia puutteita.
Brysselissä on alettu keskustella esimerkiksi EU:ssa käytettyjen lääkkeiden tuottamisesta lähempänä Eurooppaa, jotta unionin riippuvuus ulkoa tuoduista lääkkeistä vähenisi. EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaedustaja Josep Borrell on ehdottanut, että osa Euroopan lääketarpeista voitaisiin tulevaisuudessa tuottaa Afrikassa, joka vahvistaisi myös Afrikan omaa terveydenhuoltojärjestelmää.
Borrell on myös ehdottanut, että EU:n tulisi harkita yhteisen eurooppalaisen huoltovarmuusvaraston perustamista sen sijaan, että jokainen jäsenmaa ylläpitää omaa kansallista varastoa. Koronaviruksen jälkeen jäsenmaat ovat tuskin valmiita laskemaan huoltovarmuuttaan yhteisen EU varaston varaan, mutta kansallisten varastojen tukeminen yhteisellä varastolla puolestaan saattaisi kiinnostaa.
Strategista autonomiaa
Mitä ikinä EU tuleekaan tekemään, niin on kuitenkin selvää, että huoltovarmuus tulee jatkossa sitoutumaan aiempaa vahvemmin unionin laajempaan ulko- ja turvallisuuspoliittiseen keskusteluun. Se tullaan näkemään keskeisenä osana niin unionin kriisiajan selviytymiskykyä kuin sen strategista autonomiaakin.
Strateginen autonomia on ranskalaisesta keskustelukulttuurista lainattu käsite, joka lanseerattiin EU tasolla vuonna 2016 julkaistussa unionin ulko- ja turvallisuuspoliittisessa globaalistrategiassa. Poliittisista syistä strategisella autonomialla ei ole yhtä yhteistä määritelmää, mutta sillä tarkoitetaan yleensä EU:n kykyä toimia maailmalla itsenäisesti ilman kolmansien osapuolien tukea.
Globaalistrategian julkaisemisen jälkeen EU keskittyi strategisen autonomian parantamiseen etenkin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alalla. Tämä on viimevuosina johtanut uusien aloitteiden, kuten Pysyvän rakenteellisen yhteistyön ja Europan puolustusrahaston lanseeraamiseen.
EU:n korostama turvallisuuspoliittinen strateginen autonomia on myös tuonut pintaan jäsenmaiden välisiä jännitteitä. Tämä johtuu siitä, että osa niistä näkee, että unionin itsenäisen toimintakyvyn painottaminen heikentää puolustusliitto Natoa ja suhteita Yhdysvaltoihin. Toiset puolestaan näkevät, että strategisesti autonominen EU vahvistaisi transatlanttista yhteistyötä. Suomi on lähempänä jälkimmäistä ryhmää.
Strategisen autonomian laajentaminen siten, että sen piiriin kuuluisi myös EU:n huoltovarmuus, olisi koronaviruksen jälkeen poliittisesti neutraalimpi yleistavoite EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikalle. Mikään jäsenmaa ei voi pandemian jälkeen väittää, etteikö Euroopan tulisi parantaa kriisiajan huoltovarmuuttaan esimerkiksi lääketeollisuuden tuotteiden kohdalla.
Suomella tulee olemaan paljon annettavaa koronaviruksen jälkeiseen strategiseen keskusteluun EU:ssa. Vaikka virheiltä ei kotimaassakaan ole pandemian vastaisessa taistelussa vältytty, huoltovarmuuskeskustelu on Suomessa moneen muuhun jäsenvaltioon verrattuna kehittyneempää. EU:n alkaessa laatia turvallisuus- ja puolustuspolitiikalleen uutta strategista kompassia tämän vuoden aikana, tälle asiantuntemukselle tulee olemaan kysyntää.
NIKLAS NOVÁKY
Kirjoittaja, filosofian tohtori Niklas Novaky toimii tutkijana Wilfried Martens Centre for European Studies -ajatuspajassa.