Vatikaanivaltion 842 asukasta kuluttavat henkeä kohden peräti 74 litraa viiniä vuodessa, Daily Beast kertoo.
Luku on suhteellisesti maailman suurin. Vatikaanin asukkaat juovat viiniä kaksi kertaa enemmän kuin muualla Italiassa ja peräti seitsemän kertaa enemmän kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa.
Korkea kulutus ei selity ehtoollisviinillä. Ehtoollisella nautitaan nimittäin erikoistilaustuotetta, jota ei lasketa mukaan yhtälöön.
– Alttariviini ja pöytäviini ovat kaksi eri asiaa. Ehtoollisviiniä pidetään pyhänä. Pöytäviini on eri laatua, Vatikaanin protokollatoimiston johtajan Jose Avelino Bettencourtin avustaja toteaa Daily Beastille.
Loogisin syy lilliputtivaltion valtavalle viininkulutukselle on väestöjakauma. Valtaosa Vatikaanin asukkaista on iäkästä papistoa ja nunnia. Heistä monet elävät yhteismajoituksessa ja nauttivat ateriansa ruokaloissa, joissa viini virtaa.
Viini on myös yksi tavallisimmista lahjoista, joita paaville lähetetään. Monet viinitilat tuottavat erikoiseriä varta vasten Vatikaanille ja kertovat markkinoinnissaan paavin juovan viinejään.
Paavi Franciscuksen isoisä Giovanni Angelo Bergoglio oli viininviljelijä Pohjois-Italian Piemontessa. Hänet tunnettiin makean Grignolino-viinin valmistajana. Paavin kerrotaan tilanneen viiniä Argentiinaan silloin, kun hän vielä toimi kardinaalina. Franciscus on myös siunannut viinintekijöitä ja kutsunut sommelieerejä ja viinintuottajia yksityisvierailuille Vatikaaniin.