Hallituspuolueiden puheenjohtajat päättivät sunnuntaina, ettei esityksiä kotihoidon tuen jakamisesta ja päivähoito-oikeuden rajoittamisesta anneta eduskunnalle. Esitykset olivat osa hallituksen rakennepoliittista ohjelmaa.
Hallitus perusteli päätöstään olla viemättä eteenpäin ns. perhepakettia sillä, että arvioiden mukaan esityksillä ei ole toivottua vaikutusta julkisen talouden kestävyysvajeeseen. Esitysten kestävyysvajevaikutukset ja taloudelliset vaikutukset tarkentuivat hallituksen tiedotteen mukaan valmistelun aikana.
Kristillisdemokraatit ja SDP ovat perustelleet uudistuksista vetäytymistä sillä, että valtiovarainministeriön laskelmista on ilmennyt, ettei perhepaketilla synny säästöjä, vaan se päinvastoin lisää kustannuksia. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen väitti, että rakennepäätöstä tehtäessä oli käytössä laskelmat, joiden mukaan uudistuksilla olisi ollut merkittävä vaikutus kestävyysvajeeseen.
Verkkouutisten valtiovarainministeriöstä saaman tuoreimman laskelman mukaan julkisen talouden kustannukset olisivat lisääntyneet 58 miljoonaa euroa, jos kotihoidontuen kiintiöiminen ja päivähoito-oikeuden rajaaminen olisi toteutettu.
Kotihoidontuen kiintiöiminen olisi vähentänyt kotihoidontuen kustannuksia 64 miljoonaa euroa ja lisännyt päivähoidon nettokustannuksia 112 miljoonaa euroa. Kun subjektiivista päivähoito-oikeutta olisi rajattu, päivähoitokustannuksiin olisi saatu 20 miljoonan euron säästö.
Naisten töihin paluu nykyistä aiemmin olisi lisännyt verotuloja 15 miljoonalla. Samanaikaisesti työttömyysturvamenot olisivat kuitenkin kasvaneet 45 miljoonalla eurolla, koska kaikilla äideillä ei ole työpaikkaa, johon palata.
Tavoitteena oli edistää naisten työllisyyttä
Valtiovarainministeriön tuoreet laskelmat eivät kuitenkaan poikkea merkittävästi aiemmista laskelmista, joista Verkkouutiset on kirjoittanut tässä jutussa. Perhepaketti olisi lisännyt puolet vähemmän kustannuksia tuoreen laskelman mukaan kuin alkuperäisten arvioiden mukaan.
Kun hallitus hyväksyi rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanon marraskuussa 2013, kotihoidontuen kiintiöimisen arvioitiin vähentävän kotihoidontuen kustannuksia 62 miljoonalla eurolla, eli kahdella miljoonalla eurolla vähemmän kuin nyt. Lasten päivähoidon nettokustannusten arvioitiin lisääntyvät 145 miljoonalla eurolla (nyt 112 miljoonaa), koska isien ei uskottu lisäävän merkittävästi osallistumistaan lasten hoitoon. Työttömyysturvan kustannusten arvioitiin kasvavan 49 miljoonalla eurolla (nyt 45 miljoonaa euroa). Subjektiivisen päivähoito-oikeuden nettosäästöksi arvioitiin 16,4 miljoonaa euroa (nyt 20 miljoonaa euroa).
Vaikutuksia verotuloihin ei marraskuun 2013 laskelmassa ollut, mutta muiden kustannuserien osalta luvut olivat nyt pienemmät kuin reilu vuosi sitten. Päivähoitokustannusten, kotihoidontukisäästöjen ja työttömyysturvamenojen yhteisvaikutukseksi laskettiin 132 miljoonaa euroa marraskuussa 2013 ja nyt vain 93 miljoonaa euroa. Kun laskelmassa huomioidaan vielä subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisen vaikutukset, kustannuslisäys oli 115,6 miljoonaa euroa reilu vuosi sitten ja nyt vain 73 miljoonaa euroa ilman verotuloja.
Valtiovarainministeriö arvioi nyt uudistusten vaikutuksen kestävyysvajeeseen olevan 0,0 prosenttia bkt:sta. Aiemmin uudistuksen kestävyysvajevaikutuksista ei ole esitetty lukua.
Hallitus perusteli uudistusta työllisyysvaikutuksilla. Rakenneohjelman yhtenä tavoitteena oli vähentää työuran katkoksia, ja kotihoidontuen kiintiöimistä perusteltiin naisten työllisyyden edistämisellä ja ura- ja palkkakehityksen parantumisella.
Valtiovarainministeriön tuoreen arvion mukaan työllisten määrä olisi lisääntynyt uudistuksen seurauksena 4 600 hengellä. Elokuussa 2013 valtiovarainministeriö arvioi työllisten määrän lisääntyvän 5 000–7 000 hengellä. Verkkouutiset kertoi asiasta tässä jutussa. Työllisyysvaikutukset eivät siis ole merkittävästi heikentyneet.
Kotihoidontuen muutoksen oli alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus tulla voimaan kuluvan vuoden elokuussa ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajauksen tämän vuoden alussa, mutta uudistukset on nyt peruttu.