Perheyritysten investoinnit ovat kasvussa

Kyselyssä 43 prosenttia perheyrityksistä kertoo kysynnän piristyneen.
Kontteja Vuosaaren satamassa Helsingissä. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Kontteja Vuosaaren satamassa Helsingissä. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Perheyritysten investointien kehitys on kääntynyt kasvu-uralle, vaikka perheyritysten luottamus Suomen talouteen on hieman notkahtanut.

Alkuvuoden investointiaikeisiin verrattuna perheyritysten tilanne kesäkuussa on kohentunut merkittävästi. Asia ilmenee Perheyritysten liiton kesäkuuta koskeneesta PerheyritysPULSSI -kyselystä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Nyt 24 prosenttia perheyrityksistä ilmoittaa, että investoi tänä vuonna enemmän kuin viime vuonna. Vastaavasti 28 prosenttia kertoo investoivansa viime vuotta vähemmän. Vielä maaliskuussa luvut olivat 17 prosenttia ja 31 prosenttia. Perheyrityksissä jaksetaan uskoa ja investoida, vaikka ajat ovat epävarmat, kertoo Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen tiedotteessa.

Vanhala-Harmasen mukaan epävakaa maailmantilanne tekee perheyritysten toimintaympäristöstä haasteellisen.

Hänen mukaansa yrityksen toivovat, että geopoliittinen tilanne tasaantuisi.

– Koska kansainvälinen kehitys on niin tempoilevaa, yritykset odottaisivat kotimaan poliittisilta päätöksiltä poukkoilun sijaan ennustettavuutta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Alkuvuosi antaa varsin myönteisen kuvan perheyritysten tuotteiden ja palvelujen kysynnästä. 43 prosenttia perheyrityksistä ilmoittaa, että niiden tuotteiden ja palvelujen kysyntä on kasvanut alkuvuoden aikana. 27 prosenttia puolestaan vastaajayrityksistä arvioi, että kysyntä on vähentynyt.

Vanhala-Harmasen mukaan yleinen varovaisuus tuntuu myös perheyrityksissä.

– Kysynnän kasvun merkkejä on kuitenkin nähtävissä. Toki kysyntä ja myynti muuttuvat liikevaihdoksi vasta pitkällä aikavälillä. Nyt pitäisi löytyä koko Suomeen lisää uskallusta ja positiivista ilmapiiriä, joka näkyisi kulutuksena, Vanhala-Harmanen sanoo.

Mainos