Perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen lisää rahaa 15 miljoonaa

Opetus- ja kulttuuriministeriö on jakanut lisäavustusta perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen.

Noin 15 miljoonaa euroa valtionavustusta on jaettu perusopetuksen opetusryhmien pienentämiseen yhteensä 172 opetuksen järjestäjälle. Näistä yksityisiä koulutuksen järjestäjiä 12 oli ja ruotsinkielisiä 5, kerrotaan opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Avustusta jaetaan jo toista kertaa kuluvan vuoden aikana, sillä vuoden alussa avustusta jaettiin yli 60 miljoonaa euroa. Nyt jaettava summa perustuu lisätalousarvioon.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Opetuksen järjestäjä voi käyttää valtionavustusta vain opettajien palkkakustannuksiin, resurssiopettajien lisäämiseen tai perustettaviin uusiin opetusryhmiin. Ensisijaisesti opettaja voidaan palkata yli 25 oppilaan ryhmiin.

Rahoitus on käytettävissä tänä ja ensi vuonna. Opetuksen järjestäjät raportoivat rahan käytöstä ministeriölle maaliskuussa 2016.

Mainos