Perussuomalaisten Ronkainen: Mikään uskonto ei pakota syömään lihaa

Uskonnollisessa teurastuksessa eläin on ehdottomasti tainnutettava ennen verenlaskua, kansanedustaja Jari Ronkainen sanoo.

Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen vaatii eläimen tainnuttamista teurastuksessa ennen verenlaskua. Hän aikoo jättää asiasta lakialoitteen ensi viikon perjantaina.

”Toteutuessaan tämä voi lopettaa uskonnollisen teurastuksen Suomessa, mikäli eläinsuojelullisiin periaatteisiin ei sitouduta”, Ronkainen toteaa tiedotteessaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Kyse ei ole uskonnonvapauden rajoittamisesta, sillä ensinnäkään mikään uskonto ei pakota syömään lihaa. Toisekseen uskonnonvapauden varjolla ei voida hyväksyä eläinrääkkäystä”, Ronkaisen aloitteessa sanotaan.

Nykyisen lain mukaan tainnuttaminen ja verenlasku voidaan tehdä samanaikaisesti. Teurastustapa edellyttää tarkastuseläinlääkärin läsnäoloa. Ronkaisen mukaan eri eläinsuojelujärjestöt totesivat käytännön ongelmalliseksi jo silloin kun nykyistä lakia valmisteltiin. Ronkainen pitää samanaikaisuuden toteuttamista ja valvomista on vaikeana.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”On aivan liian todennäköistä, ettei eläin ole tainnutettu ennen verenlaskua. Se ei voi kuulua sivistysvaltioon, jossa eläinten hyvinvointiin on kiinnitetty huomioita”, Ronkainen sanoo.

Ronkaisen mukaan uskonnolliseen teurastustapaan keskittyneiden teurastamojen perustaminen Suomeen on iso riski, jos eläinsuojelulaki säilyy nykyisellään.

”Toiminnan laajentuminen edellyttää huomattavasti nykyistä enemmän valvontaa ja riski eläinten huonosta kohtelusta kasvaa merkittävästi. Sitä ei voida hyväksyä.”

Mainos