Sveitsissä järjestettiin sunnuntaina kansanäänestys, jossa käsiteltiin muun muassa perustulojärjestelmän käyttöönottoa.
Swiss Info -sivuston julkaisemien äänestystulosten perusteella liki 80 prosenttia sveitsiläisistä vastusti ja vain 20 prosenttia kannatti perustuloehdotusta.
Tulokset vastaavat ennakkokyselyitä. BBC:n mukaan peräti 78 prosenttia GFS:n hiljattain toimittamaan kyselyyn vastanneista sveitsiläisistä vastustaa ajatusta. Yksikään Sveitsin poliittisista puolueista ei tue aloitetta. Sille saatiin kuitenkin kerättyä 100 000 kannattajaa, joten asiasta oli päätettävä kansanäänestyksellä.
Ehdottoman perustulon summia tai muitakaan yksityiskohtia ei ole lyöty lukkoon. Aloitteen puoltajien mukaan kuukausittainen perustulo voisi kuitenkin olla aikuisille noin 2 500 Sveitsin frangia eli noin 2 250 euroa. Lapsille perustuloksi on ehdotettu 625 Sveitsin frangia eli noin 560 euroa.