Eduskuntapuolueista löytyy laajasti tukea etenkin ajoneuvoliikenteen sähköistämiselle. Asia ilmeen tästä löytyvästä Helsingin Sanomien jutusta. Siinä kysyttiin puolueiden kantoja eri ympäristökysymyksiin. Verkkouutiset kokosi alle suurimpien puolueiden vastauksia siihen, miten liikenteen päästöjä tulisi vähentää.
Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo sanoo HS:lle, että verotuksen painopiste tulisi siirtää ensi vuosikymmenen aikana auton ostamisen verottamisesta auton käytön ja saastuttamisen verotukseen.
– Ensi vaiheessa pienipäästöiset ja päästöttömät autot pitäisi vapauttaa autoverosta kokonaan, hän toteaa.
Orpon mukaan verotus on hankintatukea tehokkaampi keino ohjata vähäpäästöisempien autojen käyttöön.
Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) toteaa uusiutuvat polttoaineet parhaaksi keinoksi. Pidemmällä aikavälillä tulisi hänen mielestään siirtyä kohti sähköistä liikennettä.
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan tavoitteeksi on otettava sähköiseen liikenteeseen pääseminen. Rinne muuttaisi verotusta niin, että työsuhdeauto olisi nykyistä edullisempi hankkia sähköautona.
– Lisäksi tarvitaan vahvempaa joukko- ja raideliikennettä, tiiviimpää yhdyskuntarakennetta ja autokannan nopeaa muutosta sähköiseen eri välivaiheiden kautta, Rinne toteaa.
Vihreät suuntaisi biopolttoaineita raskaaseen liikenteeseen ja pyrkisi sähköautoilun lisäämiseen henkilöliikenteessä. Sairaslomalla olevaa puheenjohtaja Touko Aaltoa sijaistavan varapuheenjohtaja Maria Ohisalon mukaan sähköautot tulisi vapauttaa sekä auto- että ajoneuvoverosta. Myös latauspaikkoja tulisi lisätä. Vihreät maksaisi myös sähköpyöristä hankintatukea niin, että ostaja saisi takaisin 30 prosenttia hankintahinnasta.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin mielestä tulisi keksiä keinoja erityisesti sähköliikenteen tukemiseen. Hän kannattaa myös panostamista etenkin raiteilla kulkevaan joukkoliikenteeseen. Vasemmistoliitto kannattaa myös joukkoliikenteen tuen kasvattamista ja ruuhkamaksuja.
Perussuomalaisten puheenjohtaja, europarlamentaarikko Jussi Halla-aho on sitä mieltä, että kaupungeissa muista liikkumismuodoista voidaan tehdä autoa houkuttelevampia. Kaupunkien ulkopuolella ei hänen mukaansa pärjää kuitenkaan ilman autoa. Halla-aho puuttuisi myös tavarakuljetuksiin ulkomailta.
– Talouden globalisaatiota ja tavaroiden vapaata liikkumista on ryhdyttävä purkamaan määräämällä ilmastovero tuontituotteille yleensä ja sakkovero pahimpien saastuttajien tuontituotteille.