Petteri Orpo: Jokaisella on oikeus työhön ilman kiusaamista

Lakkoa uhmannut työntekijä joutui rajun uhkailun kohteeksi.

– Jokaisella on oikeus työn tekemiseen ilman kiusaamista, tytöttelyä tai häirintää. Arvostan kovasti sitä, että tällaista toimintaa ei paineta villaisella, vaan joku uskaltaa sanoa, ettei se kuulu nykyaikaan, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo toteaa Twitterissä.

Hän viittaa Heinolan Versowoodin liimapalkkitehtaalla työskentelevän Ida Seppälän tapauksesta nousseeseen kohuun. Tehtaan työntekijät marssivat tiistaina töihin ja panivat tehtaan käyntiin lakosta huolimatta. 23-vuotias rikkuri Ida kertoi medialle saamistaan rajuista uhkauksista. Niitä tuli hänen mukaansa liitostakin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Petteri Orpon lisäksi muun muassa kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen on ottanut kantaa tapaukseen. Mykkänen jakoi Twitterissä Talouselämän jutun, jossa Teollisuusliiton puutuotesektorin johtaja Jyrki Alapartanen toteaa, että lakon piiriin kuuluvia töitä tekevä on ”rikkuri”, vaikka ei olisi liiton jäsen. Alapartasen mukaan ”työt ovat lakossa ja kaikki ovat rikkureita”.

– Vähän tiukkaa settiä Teollisuusliiton toimialajohtajalta liittoon kuulumattoman duunarin velvollisuuksista, Mykkänen sanoo.

Hän kysyy, onko Teollisuusliiton ja SAK:n toive, että toisin ajattelevat työntekijät ”leimautuvat työpaikalla”.

Poimintoja videosisällöistämme

Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestmanin mukaan työhaluiset työntekijät eivät ole rikkureita vaan sankareita.

– Vastenmielistä, että ay-jyrät uhkailevat nuorta Idaa, hän tviittaa.

Vestman vaatii pääministeri Sanna Marinia (sd.) ja työministeri Tuula Haataista (sd.) tuomitsemaan ”70-lukuisen kiusaamisen”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Mainos