Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo ihmettelee twitterissä SDP:n päätöstä äänestää varhaiskasvatuslain uudistusta vastaan.
– Siinä se taas nähtiin, hän toteaa.
Orpo ryyditti tviittiään #eipuoluesdp -hashtagilla.
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne vastaa Orpolle, että ”SDP äänesti subjektiivisen päivähoito-oikeuden ja pienempien ryhmäkokojen puolesta”.
– Ikävää, ettei teistä ollut tähän, Rinne sanoo.
Kokoomuksen kansanedustaja Sari Multala huomauttaa Rinteelle, että SDP oli perussuomalaisten kanssa ainoa eduskuntaryhmä, joka äänesti kokonaisuudessaan lain hylkäämisen puolesta.
– Olette siis sitä mieltä, että askeleita oikeaan suuntaan ei kannata ottaa lainkaan, Multala toteaa Rinteelle.
Hän muistuttaa Rinnettä, etteivät ryhmäkoot edes olleet päätöksenteon piirissä vaan ne ovat asetuksessa.
SDP oli yhdessä Perussuomalaisten kanssa ainoa eduskuntaryhmä, joka äänesti kokonaisuudessaan lain hylkäämisen puolesta. Olette siis sitä mieltä, että askeleita oikeaan suuntaan ei kannata ottaa lainkaan. Ryhmäkoot eivät olleet päätöksenteon piirissä, ne ovat asetuksessa. pic.twitter.com/cgeH2aLHHd
— Sari Multala (@SariMultala) June 27, 2018
SDP äänesti eduskunnassa #varhaiskasvatuslain uudistusta vastaan!? Siinä se taas nähtiin, #eipuoluesdp
— Petteri Orpo (@PetteriOrpo) June 27, 2018
Uusi #varhaiskasvatuslaki hyväksytty eduskunnassa – Erinomainen päätös, siitä kiitokset maan hallitukselle, erityisesti min. @sannigrahn sekä hänen esikunnalleen, ja eduskunnalle. Ratkaisu on rinnastettavissa #peruskoulu tuloon. Tälle sitten 3. vaihe. https://t.co/0aW7rb1Pff
— Olli Luukkainen (@OlliLuukkainen) June 27, 2018