Yllättäen kaikkein pienituloisimmat taloudet, alle 20 000 euroa vuodessa ansaitsevat, aikovat kasvattaa joulubudjettiaan muita useammin. Heistä 11 prosenttia kertoo käyttävänsä jouluun nyt enemmän rahaa kuin viime vuonna.
Lahjoihin käytetään nyt keskimäärin 323 euroa, kun summa viime vuonna oli 330 euroa. Eniten rahaa lahjoihin kulutetaan lapsiperheissä, keskimäärin 421 euroa.
Lahjoja ostetaan melkein saman verran kuin ennenkin, mutta muita kuluja ollaan valmiita karsimaan. Ruoasta, koristeista, vaatteista ja lastentapahtumista leikataan tänä vuonna kymmenisen prosenttia viime vuoteen verrattuna. Näihin käytetään nyt 227 euroa henkeä kohden. Lapsiperheissä muihin kuluihin rahaa käytetään selvästi enemmän, 288 euroa henkeä kohden.
Yksi suomalaisten tärkeä rahanlähde joulunviettoon ovat veronpalautukset, jotka maksettiin viime viikolla.
Tiedot selviävät Nordean TNS Gallupilla 29.10.–11.11.2013 teettämästä tutkimuksesta, johon haastateltiin reilu tuhat 18–65-vuotiasta suomalaista. Vastaukset on painotettu haastateltavan ikä, sukupuoli ja asuinpaikka huomioiden.