Pienpanimoille lupailtu etämyynti päättymässä mahalaskuun

Kansanedustajan mukaan asia ei ole edennyt.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykosken mukaan aloite pienpanimotuotteiden etämyynnin väliaikaiseksi sallimiseksi ei etene.

– Toiveena oli, että hallitus olisi ottanut toimenpidealoitteesta kopin ja lähtenyt viemään sitä eteenpäin. Sille tilanne aluksi näyttikin. Nyt näyttää tulevan mahalasku koko aloitteelle, Myllykoski kommentoi Viisi Tähteä -verkkosivustolle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Myllykoski ja kansanedustajat Sinuhe Wallinheimo (kok.), Eeva-Johanna Eloranta (sd.), Mikko Kärnä (kesk.) ja Joakim Strand (r.) jättivät ”toimepidealoitteen pienpanimoiden liiketoimintaedellytysten turvaamiseksi koronaviruspandemian aikana” jo huhtikuun alussa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hallituksesta on tämän jälkeen toistuvasti lupailtu, että asiaa edistetään. Sisäministeri Maria Ohisalo totesi kesäkuun 9. päivänä Twitterissä, että hallitusviisikko päätti toukokuussa laittaa pienpanimoiden etämyyntimahdollisuuden jatkovalmisteluun. Ohisalo sanoi tuolloin, että asiasta odotetaan esityksiä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulta (sd.).

Hallituksen todellista sitoutumista etämyynnin sallimiseen on kuitenkin epäilty vahvasti. Pienpanimoliitto kertoi hiljattain sosiaali- ja terveysministeriön vahvistaneen, ettei mitään valmistelevaa työtä etämyynnin sallimiseksi ole käynnistetty.

Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo on suominut hallitusta ja etenkin vihreitä ja keskustaa siitä, ettei asian eteen ole tehty mitään, vaikka puolueet ovatkin aloitetta tukeneet.

Mainos