Lyhyt ja siisti pihanurmikko voi olla kaunis, mutta ekologisesta näkökulmasta se on hyödytön.
Leikattu ruoho ei tarjoa kasvuympäristöä juuri millekään lajeille. Washington Postin mukaan Yhdysvalloissa leikattu pihanurmikko on vallannut noin 10 miljoonaan hehtaarin kokoisen alueen maan pinta-alasta.
Tämä on johtanut muun muassa lintu- ja mehiläispopulaatioiden romahtamiseen, sillä niillä ei ole riittävästi ruokailu-, lepo- ja pesimäpaikkoja.
Omasta pihastaan voi kuitenkin tehdä houkuttelevamman pölyttäjille. Helpoin keino tukea kotipihan lajikirjoa on lopettaa nurmikon leikkaaminen sekä hyönteis- ja rikkaruohontorjunta-aineiden käyttö.
Jos pihanurmikkoa haluaa edelleen lyhentää, se kannattaa tehdä siinä vaiheessa, kun nurmikolla on alkanut kasvaa ensimmäisiä kukkivia rikkaruohoja. Leikkaamalla vain muutaman sentin nurmikon pituudesta kukat voivat yhä kasvaa pihalla ja houkutella paikalle pölyttäjiä, sillä kukat tarjoavat niille levähdyspaikan.
Pihastaan voi saada vieläkin pölyttäjäystävällisemmän viljelemällä nurmikon sekaan alueen alkuperäisten kasvien siemeniä. Niitä ei ilmaannu vain ruohonleikkausta lopettamalla, sillä monet pölyttäjät nauttivat vain tiettyjen kasvien nektaria, jolloin pölyttäminen ei riitä palauttamaan kaikkia alkuperäiskasveja alueelle.