Pikavippejä myönnettiin loka-joulukuussa 131 636 kappaletta lähes 41 miljoonalla eurolla. Uusia lainoja myönnettiin vuosineljänneksen aikana lähes 29 prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavalla neljänneksellä sekä lähes 5 prosenttia enemmän kuin edellisen neljänneksen aikana.
Muutokset pienlainoissa ovat Tilastokeskuksen mukaan seurausta toissa vuoden kesäkuussa voimaan tulleesta lakimuutoksesta, jossa pienlainoille asetettiin 51 prosentin korkokatto.
Keskimääräinen pienlaina oli loka-joulukuussa 308 euroa, ja sen takaisinmaksuaika oli keskimäärin 81 päivää. Tilastossa oli mukana 47 pienlainayritystä.
Kotitalouksien koko luottokanta oli viime vuoden lopussa 2 miljardia euroa, josta kulutusluottojen osuus oli 95 prosenttia. Yritystoimintaa kotimaiset rahalaitokset luotottivat 4 miljardilla eurolla.
Rahoituslaitosten, vakuutuslaitosten ja julkisyhteisöjen myöntämien luottojen koko luottokanta oli 92 miljardia euroa joulukuun lopussa.
Koko luottokanta koostui 27 miljardin antolainauskannasta ja lähes 59 miljardin nimellisarvoisista joukkovelkakirjoista sekä 6 miljardin rahamarkkinapapereista.