Vaikeasti työllistettävien palvelut tuotaisiin hallituksen esityksen mukaan yhteen palveluun. TE-toimisto, kunnan sosiaalitoimi ja Kela arvioisivat yhdessä, millaisia palveluja työtön tarvitsee ja vastaisivat työllistymisen etenemisestä ja seurannasta.
Yhteispalvelun kohderyhmänä olisivat yli vuoden työttömänä olleet. Alle 25-vuotiaat pääsisivät palvelun piiriin työttömyyden kestettyä kuusi kuukautta.
Työministeri Lauri Ihalaisen (sdp.) mielestä on selvää, ettei suomalaisessa yhteiskunnassa ole varaa menettää yhdenkään työkykyisen ja -haluisen työpanosta.
– Siksi on äärimmäisen tärkeää, että palvelut toimivat ja niiden avulla pystytään tehokkaassa yhteistyössä tarjoamaan yksilöllistä tukea työttömyydessä kamppaileville, Ihalainen painottaa työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteessa.
Hän muistuttaa, että työttömistä jo puolet kuuluu vaikeimmin työllistettyjen ryhmään.
Yhteispalvelulla pyritään vähentämään pitkäaikaistyöttömyyttä, parantamaan palvelujärjestelmää, selkiyttämään valtion ja kuntien työnjakoa, kehittämään yhteistyötä, lisäämään kuntien vaikutusmahdollisuuksia pitkäaikaistyöttömien palvelujen järjestämisessä sekä alentamaan työttömyydestä aiheutuvia julkisia menoja.
Hallitus ehdottaa myös muutoksia työttömyysturvalakiin. Kunnat maksaisivat työmarkkinatuesta puolet niille, jotka ovat saaneet työttömyystukea vähintään 300 päivää. Kun työtön olisi saanut työmarkkinatukea 1 000 päivää, kuntien osuus nousisi 70 prosenttiin.
Muutoksesta aiheutuvat kustannukset korvattaisiin kunnille yhteisöverotuksessa ja peruspalvelujen valtionosuudessa.
Esitys liittyy valtion ensi vuoden 2015 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Muutokset tulisivat voimaan ensi vuoden alusta.