Pohjois-Korea huijasi Ruotsin valtiolta 280 miljoonan euron edestä Volvoja

Ruotsi karhuaa yhä turhaan saataviaan Pohjois-Korealta.

Ruotsi lähettää Pohjois-Korealle vuosittain kaksi karhukirjettä. Niissä peritään 43 vuoden takaista saatavaa 1[nbsp]000 Volvo 144-henkilöauton kaupasta. Ruotsalaiset toimittivat autot, mutta Pohjois-Korea jätti laskunsa maksamatta.

Newsweekin mukaan nykyrahassa noin 62 miljoonan euron kauppasumma on kasvanut korkoineen jo yli 280 miljoonaan euroon. Se on Ruotsin vientiluottolaitoksen EKN:n suurin saatava.

Mainos - sisältö jatkuu alla

EKN:n vuoden 2016 loppuraportin mukaan kaikkiaan 13 maata on yhä velkaa ruotsalaisille. Vientiluottolaitoksella on kuitenkin jonkinlainen maksusopimus kaikkien muiden paitsi Pohjois-Korean, Syyrian, Venezuelan ja Zimbabwen kanssa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Velka häiritsee selvästi ruotsalaisia yhä ja EKN ei tahdo juuri kommentoida asiaa. Selvää on kuitenkin se, ettei Pohjois-Korea ole maksanut käytännössä penniäkään veloistaan.

Pohjois-Koreassa on kansainvälisten pakotteiden vuoksi varsin vähän länsimaisia ajoneuvoja. Omaa vakavasti otettavaa autoteollisuutta maassa ei käytännössä ole. Tämän vuoksi Ruotsilta huijattuja 1970-luvun Volvoja voi yhä bongata Pjongjangin kaduilla.

Mainos