Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain neuvottelut alkavat neuvotteluista perillä olevan lähteen mukaan perjantaina Ruotsissa, CNN:n Pohjois-Koreaan erikoistunut kirjeenvaihtaja Will Ripley paljastaa. Ripley on julkaissut sarjan tviittejä lähteensä kertomista pohjoiskorealaisten taustatiedoista.
Pohjoiskorealaisten delegaation johtajaksi kerrotaan Kim Myong Gil. Kim on pitkän linjan diplomaatti ja Pohjois-Korean entinen Vietnamin suurlähettiläs. Hän on osallistunut useisiin Pohjois-Korean kansainvälisiin neuvotteluhin 2000-luvulla. Kim Myong Gil oli myös mukana Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-unin seurueessa Hanoin huipputapaamisessa.
Lähteen mukaan pohjoiskorealaiset aistivat tällä hetkellä ”tilaisuuden” Yhdysvaltojen kanssa ja pitävät Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia ”poliittisesti haavoittuvaisena”. Pohjois-Korean neuvottelijoiden kerrotaan ajattelevan, että presidentti tarvitsee nyt ”voiton” ja on siksi valmis joustamaan neuvotteluissa konkreettisten tulosten saamiseksi.
Pohjois-Korean kerrotaan myös suorittaneen hiljattaisen ohjuskokeensa vastauksena Etelä-Korean esittelemiin ensimmäisiin uusiin F-35-hävittäjiin eikä neuvottelujen takia.
The source adds the North Koreans “sense an opportunity” right now, perceiving President Trump as “politically vulnerable” and “starving for a win” — which they think could mean Trump is willing to be more flexible in negotiations to bring “tangible results.”
— Will Ripley (@willripleyCNN) October 3, 2019