Pohjois-Korean viikonlopun paikallisvaaleissa valittiin pormestarit, kuvernöörit ja edustajat alueparlamentteihin. Paikallisvaalit järjestetään joka neljäs vuosi.
Edellisissä vaaleissa 2011 äänestysprosentti oli 99,82. Nyt mentiin siis eteenpäin.
Tämän vuoden vaalit olivat ensimmäiset maan johtajan Kim Jong-unin valtakaudella. Hän otti isänsä Kim Jong-ilin paikan maan johdossa vuonna 2011.
Economistin mukaan Pohjois-Korean vaaleissa jokaiseen täytettävään virkaan oli vain yksi ehdokas. Ehdokkaat valitsi maan johto.
Äänestämättä jättäminen on rikos eikä vaalisalaisuudesta ole tietoakaan. Äänestäjän valintaa valvoo äänestyspaikan seinään kiinnitetyn Kim Jong-unin kasvokuvan lisäksi aina olan yli tuijottava viranomainen.
Mikäli äänestäjä ei halunnut antaa ääntään ainoalle ehdokkaalle, voi hän merkitä lipukkeensa punaisella kynällä. Samalla hän syyllistyy maanpetokseen. Siitä seuraa yleensä vähintään vankileirituomio.