Pohjois-Korean vakoilujohtaja loikkasi – Tapporyhmä etsii Euroopassa

Pohjois-Korean viranomaisten kerrotaan etsivän turvallisuuspalvelun everstiä Euroopasta.

Pohjois-Korea on lähettänyt viiden agentin salamurhaajaryhmän etsimään ”eversti Kangina” tunnettua korkean profiilin loikkaria Euroopasta, Daily NK kertoo.

Asiasta perillä olevan pjongjangilaisen lähteen mukaan Kangin uskotaan hakevan turvapaikkaa Euroopassa. Lähteen mukaan Pohjois-Korean ulkomaille sijoitetut tiedusteluvirkailijat on määrätty etsimään loikkaria.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– (Ryhmän) lähtö seurasi Kim Jong-unin määräystä siitä, että kyseinen henkilö on ehdottomasti päästettävä päiviltä, hän kertoo.

Verkkouutiset kertoi Pohjois-Korean turvallisuuspalvelun vastavakoiluosaston korkean päällikön Kangin väitetystä loikkauksesta tässä. Kangia kuvataan erittäin tärkeäksi henkilöksi. Hän vastasi ennen äkillistä katoamistaan turvallisuusministeriön Venäjän, Kiinan ja Kaakkois-Aasian vastavakoiluoperaatioista. Kangin kerrotaan myös muun muassa valvoneen ydinohjelmalle tärkeiden asiantuntijoiden järjestämistä ulkomailta Pohjois-Koreaan.

Kangin on kerrottu hävinneen yllättäen asemapaikaltaan Kiinassa. Eversti otti mukaansa suuret määrät ulkomaista valuuttaa sekä koneen, jolla voi painaa väärennettyjä dollareita.

Toinen pohjoiskorealaislähde pitää todennäköisenä, ettei Kangia tavoiteta.

– Hän tietää, miten pohjoiskorealaiset agentit toimivat, joten häntä ei ole helppo saada kiinni.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Daily NK:n mukaan Pohjois-Korean viranomaiset ovat viime aikoina pyrkineet vahvistamaan turvallisuuspalvelun virkailijoiden luottoa puolueeseen. Huhtikuun lopussa julkaistussa puolueen määräyksessä kerrottiin pakollisista luennoista turvallisuuspalvelun työntekijöille.

– Kaikkien virkailijoiden on osallistuttava luennoille kesäkuun 11. päivään mennessä. Myös maakunnissa tai ulkomailla pysyvästi tai väliaikaisesti työskentelevien on osallistuttava, kolmas lähde kertoo asiakirjasta.

Luennoilla on hänen mukaansa pyritty estämään Kangin ”petollisten tekojen” aiheuttamaa kuohuntaa turvallisuuspalvelussa.

Mainos