Pohjois-Korean viihteessä nälkiintyneitä lapsia – ”älkää katsoko”

Huippuloikkarin mukaan massaliikuntatapahtumiin osallistuvat lapset ovat nälkiintyneitä eivätkä käy koulua.

Pohjois-Koreasta vuonna 2016 loikannut Thae Yong-ho vaatii eurooppalaisia lakkaamasta olemaan yleisö massatapahtumille, joihin osallistuu suuri määrä julmasti kohdeltuja pohjoiskorealaislapsia. Aiheesta uutisoi The Guardian. Lapset ovat tärkeä osa Pohjois-Korean Mass Games -massakulttuuritapahtumaa, johon kuuluu muun muassa näyttäviä voimisteluesityksiä.

Thae Yong-hon mukaan pohjoiskorealaislapset kärsivät hirvittävästä aliravitsemuksesta, aivopesusta ja pakkotyöstä. Massaesitykset ovat hänen mukaan yksi lasten julman kohtelun osa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Niitä seuraa paikan päältä ja sosiaalisen median välityksellä suuri määrä kansainvälisiäkin katsojia.

Oslon Freedom Forumissa Norjassa puhunut Thae Yong-ho kertoo massaliikuntatapahtumiin osallistumisen tarkoittavan, että 6−9 vuotiaat lapset eivät voi osallistua harjoitusten vuoksi kouluun puoleen vuoteen. Hänen mukaansa monet eurooppalaisetkin matkayhtiöt järjestävät paikan päälle matkoja.

− Nämä ovat epäinhimillisiä tapahtumia, Thae Yong-ho sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Pjongjangin May Day -stadionilla järjestettävä Mass Gamesiin osallistuu 10 000 henkilöä. Tapahtuma oli viiden vuoden tauolla, mutta järjestettiin jälleen viime vuonna. Seuraava tapahtuma on suunniteltu järjestettäväksi syksyllä.

Thae Yong-ho on kertonut, että hänen poikansa pakotettiin Pohjois-Koreassa 15-tuntisiin työpäiviin riisipelloilla koulupäivien aikana. Aliravitsemus on Pohjois-Koreassa alati paheneva ongelma.

− Tämä on maailman ainoa maa, jossa ihmiset lyhenevät ja lyhenevät. Aiemmin etelä- ja pohjoiskorealaiset olivat sama kansa, nykyisin pohjoiskorealaiset ovat 10 tai 15 senttimetriä lyhyempiä. Sen huomaa ja se johtuu ihmisten nälkiintymisestä, Thae Yong-ho kertoo.

Mainos