Joukko teini-ikäisiä lapsia tuotiin hiljattain oikeuden eteen Pohjois-Korean Ryanggangissa. Kaikkiaan 15 nuorta syytettiin julkisessa massaoikeudenkäynnissä amerikkalaisten elokuvien katsomisesta.
Asiasta uutisoivan Daily NK:n mukaan oikeus katsoi teineistä tulleen tekojensa myötä ”ei-sosialistisen ideologian tahraamia pettureita”.
Oikeuden istunto oli järjestetty Hyesanin elokuvateatterin edustalla suuren yleisön edessä. Menettelyn tarkoituksena oli mitä ilmeisimmin kerätä tapaukselle mahdollisimman paljon yleisöä.
”He ovat vain lapsia, jotka toimivat luonnollisen uteliaisuutensa mukaisesti ja päättivät harkitsemattomasti katsoa ja jakaa näitä elokuvia”, nimettömänä pysyttelevä paikallinen lähde kertoo.
Hänen mukaansa samalla alueella eläneet syytetyt olivat katselleet elokuvia ja antaneet niitä kavereilleen.. He jäivät kiinni, kun naapurustossa asuva viranomaisille vakoileva tiedonantaja sai vihiä toiminnasta.
Paikallisia asukkaita oli pakotettu paikalle seuraamaan nuorten oikeudenkäyntiä. Lähde kuvaa istunnon ilmapiiriä ”talveakin jäätävämmäksi”.
Hän kertoo monien raivostuneen lasten pistämisestä oikeuden eteen.
”Puolueen väen pitäisi itse olla tuomiolla. He katsovat niitä (elokuvia) jatkuvasti”, yleisöstä kommentoitiin.
Erään syytetyn vanhemmat pohtivat löytyikö syyttäjien puolelta ketään, joka ei olisi itse katsonut ulkomaisia elokuvia.
Pohjois-Korean lainsäädäntö kieltää ankarasti käytännössä kaiken muun paitsi kotimaisen viihteen kuluttamisen ja hallussapidon. Maan eliitin tiedetään kuitenkin nauttivan ulkomaisista ylellisyystuotteista ja mediasta.
Pohjoiskorealaisten lähteiden mukaan valtio on puuttunut ulkomaisen viihteen levittämiseen entistä tiukemmin sen jälkeen, kun maan diktaattori Kim Jong-un peri vallan isältään Kim Jong-ililtä vuonna 2011. Etenkin eteläkorealaisten ohjelmien leviäminen pyritään estämään.