Poliisin osaamisvaatimukset lisääntyvät katsauksen tekijöiden mukaan jatkuvasti. Uusia alan erityisasiantuntemusta vaativia ilmiöitä tulee esille, ja lisäksi poliisilta edellytetään laajaa verkostomaista yhteistyöosaamista.
Julkisessa taloudessa eletään niukkuuden aikaa, mikä vaatii talousosaamisen lisäksi uudenlaista ajattelua olennaiseksi ymmärrettyjen poliisitehtävien määrittelyssä ja suhtautumisessa yhteistoimintaan muiden toimijoiden kanssa.
– Tulevaisuudessa luottamus poliisiin rakentuu sekä poliisin omalle toiminnalle että poliisin kyvylle osallistua monitahoiseen asiantuntijayhteistyöhön ja vaikuttaa sen kautta, kertoo erikoistutkija Vesa Huotari poliisin tiedotteessa.
Nykyisin ihmiset käyttävät runsaasti aikaa verkkopalveluiden äärellä, ja myös rikollisuus on siirtynyt tietoverkkoihin. Samoin yhä suurempi osa poliisitoiminnasta tapahtuu jatkossa verkossa, ja teknologiaosaamisen merkitys poliisityössä kasvaa.
Poliisin yhtenäisyyttä on katsauksen tekijöiden mukaan todennäköisesti entistä vaikeampi ylläpitää tulevaisuudessa. Tähän vaikuttaa esimerkiksi osaamisvaatimusten eriytyminen poliisityössä. Toimintaympäristö muuttuu myös yhä läpinäkyvämmäksi, mikä korostaa viestintäosaamisen merkitystä koko organisaatiossa.
Huotari uskoo, että poliisi on aikaisempaa enemmän keskustelun, reaaliaikaisen arvioinnin ja avoimen arvostelun kohteena. Osallistuminen nopeatempoiseen viestintään sosiaalisessa mediassa on hänen mukaansa poliisityön arkea jokaisen poliisin kohdalla tulevaisuudessa