Poliisilta video vaarallisesta pysäköinnistä

Vain linja-autonkuljettaja pysähtyi asianmukaisesti ennen suojatietä.
Auto suojatiellä Helsingissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Auto suojatiellä Helsingissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Helsingin poliisilaitoksen ylikomisario Dennis Pasterstein on julkaissut Twitterissä videon vaarallisesta suojatien eteen tehdystä pysäköinnistä Helsingin keskustassa.

Pastersteinin mukaan hän sai videon kansalaiselta, joka on kuvannut sen Helsingin Topeliuksenkadulla. Video on katsottavissa tämän jutun lopussa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Videolla on nähtävissä, kuinka auto on pysäköity suojatien eteen. Kadulla ohi menevistä autoista yksikään ei pysähdy suojatien eteen linja-autoa lukuun ottamatta. Muista ohimenevistä autoista yksikään ei edes hidasta vauhtia ennen suojatietä.

– Linja-autonkuljettajat ovat onneksi ammattilaisia, Pasterstein toteaa.

Mikäli ajoneuvo on pysähtynyt suojatien eteen tai peittää näkyvyyden suojatielle, ajoneuvoa ei saa ohittaa pysähtymättä. Autoilijan tulee pysähtyä myös silloin, jos toinen ajoneuvo on esimerkiksi pysäköity väärin suojatien eteen.

Pastersteinin mukaan kansalainen soitti vaarallisesta pysäköinnistä hätäkeskukseen. Tilanteen vaarallisuutta lisäsi se, että pimeyden takia näkyvyys oli heikko.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Toivotaan, että autolle tehdään lähisiirto.

 

Mainos