Poliisin mukaan nuorten väkivaltarikokset ovat yleistyneet

Alaikäisten tekemien rikosten määrä on noussut neljän vuoden aikana 80 prosenttia.
Nuorisoa kaupungilla Helsingin keskustassa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Nuorisoa kaupungilla Helsingin keskustassa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Nuorten rikollisuus on kasvanut huomattavasti vuodesta 2018, kertoo Sisä-Suomen poliisilaitos tiedotteessaan.

Vuonna 2018 alle 18-vuotiaiden tekemiä rikoksia oli 421. Viime vuonna luku oli 759. Havaittavissa on siis 80 prosentin nousu neljän vuoden takaiseen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Nuorten tekemät väkivaltarikokset ovat myös lähes kaksinkertaistuneet vuodesta 2018.

– Valtaosa nuorista on erittäin asiallisia ja käyttäytyy todella hyvin, kertoo Sisä-Suomen poliisin apulaispoliisipäällikkö Antero Rytkölä. Poliisia kuitenkin huolestuttaa pienen joukon oirehtiminen esimerkiksi syrjäytymisen vuoksi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Nuorten rikollisuuden kasvu ei kuitenkaan poliisin mukaan ole uutta, vaan on jatkunut jo pidempään. Trendi on edelleen nouseva.

Sisä-Suomen poliisilaitos kertoo, ettei pääkaupunkiseudun kaltaista katujengi-ilmiötä ole havaittu Sisä-Suomessa. Alaikäisten tekemät katuryöstöt ovat kuitenkin kasvussa. Toisinaan niissä voi olla kyse pieleen menneistä huumekaupoista.

Poliisi kertoo olevansa nuorten ongelmien kanssa erityisen valppaana.

Mainos