Viimeistään tänään uudenvuodenaattona on paikallaan kerrata ilotulitteiden käyttämiseen liittyvät säännöt. Poliisi muistuttaa, että ilotulitteiden käyttö on sallittua ilman erillistä ilmoitusta uudenvuodeniltana ja -yönä kello 18 ja 02 välisenä aikana. Tämä ei koske erillisiä rajoitusalueita, joilla ilotulitteet ovat kiellettyjä. Muina aikoina ilotulitteiden käyttö ilman erillistä ilmoitusta on laitonta.
Ilotulitteiden varomattomasta käsittelystä, räjähdesäännösten rikkomisesta tai järjestysrikkomuksesta seuraa aina sakkorangaistus. Tällöin poliisi lisäksi takavarikoi ilotulitteet, kuten myös aina silloin, kun niitä havaitaan alaikäisten hallusta. Poliisi muistuttaakin, että ilotulitteet ovat kiellettyjä alle 18-vuotiailta.
Uuden vuoden juhlinta alkaa kiihtyä. Lapin poliisi kertoo poliisipartion selvittäneen useita nujakoita eri ravintoloissa Kittilän Levillä.
Illan aikana kärjistyneet tapahtumat olivat kirvoittaneet osapuolissa tappeluhengen ja he kävivät toisiinsa käsiksi. Ravintolan henkilökunnan pyrkiessä rauhoittamaan tilannetta oli toinen nujakoija alkanut hangoitella heitä vastaan. Tappelupukarit toimitettiin poliisin tiloihin rauhoittumaan.
Toisessa ravintolassa asiakas oli kertonut joutuneensa vessassa ollessaan usean henkilön pahoinpitelemäksi. Asian tutkinta jatkuu rikospoliisin puolella.
Itä-Suomen poliisi suoritti liikenteenvalvontaa Liperin Ylämyllyntiellä lauantaina iltapäivällä. Erään auton kuljettajalle tehty puhalluskoe näytti nolla promillea, mutta huumausaineen pikatesti oli positiivinen. Kuljettajan hallusta löytyi huumausaineen käyttövälineitä. Kuljettaja käytettiin sairaalassa verikokeissa ja kuulusteltiin sekä määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena ja huumausaineen käyttörikoksena.
Pohjanmaan poliisilaitos kaipaa silminnäkijöiden vihjeitä lauantaina noin kello 11.30 aikaan Vaasan keskustan alueella poliisia karkuun ajaneesta miehestä.
Sinistä farmari-audia ajanut mies ajoi Palosaaren-Vikingan-Isolahden ja Vöyrinkaupungin alueilla käyttäen myös kevyenliikenteen väyliä ja alikulkutunneleita ajoreittinä. Hän ei pysäyttänyt autoa vaikka poliisiauto ajoi pitkään perässä pysäytysvalot päällä. Auto saatiin lopulta kiilattua sivuun poliisiauton avulla Kotirannan kaupunginosassa.
Miehen kaahailu on aiheuttanut vaaratilanteita muun muassa jalankulkijoille ja vaaratilanteen kohteeksi joutuneita pyydetään ilmoittautumaan Vaasan rikostutkintaan numeroon 0295415501 tai [email protected].
Tapahtunutta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä rattijuopumuksena.